Posts Tagged ‘Uusi-Seelanti’

Terveiset Uudesta-Seelannista

10.1.2010

Joulukuun 18 päivänä lähdimme Uuteen-Seelantiin lomalle ja vaikka loman tarkoituksena eivät olleet koira-asiat, mutta jotain huomioita koiristakin tehtiin. Matkustelimme ympäri sekä pohjois- että eteläsaarta ja kävimme mm. lammaskoiranäytöksessä, jossa haastattelimme lampuria työkoirista. Satuimme myös pari kertaa paikalle kun lampuri siirsi laumaansa koirien avulla ja kyllä se on hienoa katseltavaa. Ammattilaisia ovat sekä lampuri että koiransa. Lemmikkeinä näkyi kaupunkialueilla eniten labradorin- ja kultaisianoutajia sekä muutama pieni seurakoira.

Haastattelemamme lampurin mukaan joka ikinen lampuri käyttää lampaiden käsittelyssä koiria. Koirat ovat pelkästään bordercollieita, joissa on vielä kaksi eri linjaa, katseella ja haukkumalla paimentavia. Katseella paimentavat ovat yleensä mustavalkoisia ja haukkumalla paimentavat mustaruskeita. Meidän silmään nämä työlinjaiset bortsut näyttivät oudoilta, lähes sekarotuisilta, kun on tottunut näkemään kotimaassa pitkäkarvaisia. Lisäksi mustaruskeat olivat selvästi mustavalkoisia suurempia.

Lammaskoiranäytöksessä huomasimme seinällä lammasrotuja esittelevän seinätaulun, jossa oli esitelty myös suomenlammas. Kyselimme asiasta ja lampurin mukaan suomenlammasta on viety 70-luvulla Uuteen-Seelantiin, jossa sitä on jalostuksessa sekoitettu muihin rotuihin. Puhdasta suomenlammasta lampuri sanoi olevan tällä hetkellä Uudessa-Seelannissa joitain tuhansia, joka on häviävän pieni määrä 40 miljoonan lampaan joukossa. Seinätaulusta pisti silmään hauska yksityiskohta rotuesittelystä kun suomenlampaasta mainittiin sen olevan erityisen älykäs lammasrotu.

Itselläni on ollut jotenkin romattinen käsitys paimenkoirista, kuinka ne kirmaavat lampaiden kanssa vapaana pitkin niittyjä. Todellisuudessa työkoirat eivät ole lemmikkejä, vaan ne elelevät suuremman osan aikaa melko karuissa oloissa pienissä ulkotarhoissa ja työtehtäviäkin saattaa olla harvakseltaan. Uudessa-Seelannissa lampailla ei ole mitään petoja uhkana ja kaikki laitumet ovat aidattuja, joten vartioivia paimenia ei tarvita.

Uudessa-Seelannissa on myös valtavia nautakarjoja, muttemme ainakaan nähneet, että niiden siirtelyssä olisi käytetty koiria. Muutaman kerran näimme, kun monisatapäistä nautakarjalaumaa vietiin lypsylle, mutta niitä ajoivat isännät mönkijöillä. Kaikenkaikkiaan oli suorastaan hämmentävää nähdä niin valtavasti eläimiä laitumilla; lehmiä, lampaita, hevosia, saksanhirviä ja alpakoita. Maaseudulla mihin ikinä katsoi, näkyi valtavat määrät lauduneläimiä paitsi luonnonsuojelualueilla. Ilmasto on Uudessa-Seelannissa suosiollinen, eikä eläimille tarvitse rakentaa sisätiloja, vaan ne laiduntavat ympäri vuoden. Koko maa näytti suorastaan tuontantoeläinten paratiisilta verratuna meidän tuotantoeläinten oloihin.

Matka oli erittäin onnistunut ja kiitos Jaanalle, joka mahdollisti matkamme tulemalla joulua viettämään kotiimme ja hoitamaan koiriamme yli kolmeksi viikoksi. Kolmen viikon aikana tänne on tullut oikea talvi.

Koirat lavalla Lampurin työkalut kulkivat pickupien lavoilla

Katse Katseen voima

Lammaslauma Osuimme paikalle kun lammaslaumaa siirrettiin valtatiellä

Koirankuljetusboxi Koirankuljetusboxi mallia Uusi-Seelanti

Koira lavalla Kaupunkilaiskoiratkin kulkivat pickupien lavoilla, joka on yleinen automalli Uudessa-Seelannissa

Lammasrotuja Uuden-Seelannin lammasrotuja

Mainokset