Posts Tagged ‘Biitti’

Toisenlainen joulu

28.12.2014

Tänä vuonna päätimme pitää jouluviikon lomaa ja lähteä varmaan lumiseen talveen. Kohteeksi valitsimme Kuusamon Rukan, joka on riittävän pohjoisessa, jotta lunta varmasti riittää. Lähdimme koko porukalla eli siis kaikki koirat olivat mukana. Lunta Kuusamossa olikin mukavasti, mutta pakkanen kiristyi jo parin päivän oleskelun jälkeen sellaisiin lukemiin, että ulkona oleminen pidempiä aikoja oli meille haastavaa.

Tilanteen teki haastavaksi myös se, että Hitin juoksu alkoi viikkoa ennen matkalle lähtöä. Käytännössä urokset ja Hit oli lähes koko ajan erotettava toisistaan. No onneksi tämä sujui aika hyvin, koska mökkimme oli suuri. Sen sijaan ulkoilutus oli hankalaa kun koiria ei ulkona voinut missään pitää vapaana. Ajelimme useampana päivänä Kuusamoon koirapuistoon, joka oli suuri ja mukava puisto. Vain yhtenä päivänä siellä oli vieras nuori narttu omiemme lisäksi.

Olin hankkinut uudet sukset ja onneksi pääsin niitäkin pakkasesta huolimatta kokeilemaan. Hyvin luostivat. Sisällä mökissä oli ihanan lämmintä, takka veti hyvin ja paikallisista ravintoloista sai hyvää ruokaa. Loppuajan lähinnä luimme kirjoja ja lepäilimme. Lähtöpäivänä mittari näytti -28 astetta.

Oli vaiheeksi kiva viettää joulua, jossa ei itse tarvinnut stressata jouluruokien ja siivoomisien kanssa, vaikka kivaahan se joulun valmistelukin toisaalta on. Ehkä ensi vuonna sama homma uudelleen 🙂

Sininen hetki auringonlaskun aikaan

Sininen hetki auringonlaskun aikaan


Takkatulen lämmössä

Takkatulen lämmössä


Tykkylunta Rukan huipulla

Tykkylunta Rukan huipulla


Biitti ja Hit Kuusamon koirapuistossa

Biitti ja Hit Kuusamon koirapuistossa


Hit nauttii lumesta

Hit nauttii lumesta


Joulutunnelmaa

Joulutunnelmaa

Erikoisnäyttely Tammela

31.8.2014

Tammelassa pidettiin beauceronien erikoisnäyttely. Sinne oli ilmoitettu peräti 90 koiraa, joten päivästä tuli pitkä. Tuomarina toimi beussien erikoistuomari mme Helena Moreau de Vincens Ranskasta. Meiltä oli mukana Flaksi (Pikkujalon Flat Call), Biitti (Pikkujalon Bad Beat) ja Hit (Hit du Jardin d’Elisee) ja lisäksi kasvateistani Retu (Pikkujalon Bottom Pair), Riemu (Pikkujalon Bluff) ja Fala (Pikkujalon Flush).

Ensimmäisenä koiristani esiintyi avoimessa luokassa Flaksi, joka on aivan kamalassa karvassa. Sekä karva, että iloisesti liputtava häntä ja liian vaalea värimerkkien väri häiritsivät tuomarin silmää, joten tulos EH.

Uroksien valioluokassa oli kasvattini Retu, joka oli luokassaan ERI 3-arvoinen. Liike ei tällä kerralla mennyt ihan putkeen.

Nartuista ekana oli avoimessa luokassa Hit, josta tuomari tykkäsi kovin ja tulos ERI ja vielä lopuksi avoimen luokan voitto. Kasvateista samassa luokassa oli Fala, joka myös piti häntäänsä tötteröllä ja oli tuomarin mielestä lisäksi kevytrakenteinen, joten EH.

Varsinainen yllätys tapahtui käyttöluokassa kun edellisenä päivänä paimennuskokeessa loistanut Biitti sai ERIn ja luokkavoiton ja pääsi näin paras narttu kehään.

Valioluokassa kasvattini Riemu juoksi ERI 2 arvoisesti.

Parasta narttua valittaessa kehässä oli siis koiristani sekä Hit että Biitti. Tuomari pohti kauan järjestystä ja lopulta valitsi kauneimmaksi junnuluokan voittajan Black Carambas Sex Pistolsin. Hit tuli kakkoseksi jälleen kerran (varaserttejä alkaa olla kaappi pullollaan) ja yllätys yllätys Biitti ylsi sijalle PN 4. Vaikka Biitti on jo useamman maan valio, pidän silti tätä sijoitusta sen kovimpana saavutuksena näyttelypuolella. Biitti on ollut tänä viikonloppuna ihan liekeissä 🙂

Illan jo alkaessa pimentyä alkoivat lopuksi kasvattajaluokat. Omaani otin mukaan Riemun, Biitin, Retun ja kakkospentueesta Falan. Saimme hienosti kolmostilan tällä kokoonpanolla ja kunniapalkinnon. Vaikka tänään ei voittoa tullut, sain kuitenkin kaksi narttua 4 parhaan nartun joukkoon 45 nartusta sekä kasvattajaluokan kolmostilan, joten olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen.

Päivä oli älyttömän pitkä ja tuomari hidas, mutta toisaalta kaikki saivat myös perusteellisen lausunnon koirastaan. Tämä tuomari kiinnitti erityistä huomiota värimerkkien oravanpunaiseen väriin, häntien asentoon ja liikkeeseen. Joka tapauksessa nähtiin paljon upeita koiria, paljon tuttuja ja ihmiset jaksoivat hyväntuulisina loppuun asti. Erityiskiitoksen haluan antaa Marjolle (kennel Akhilleus), joka toimi meidän handlerina ja sai esille koirien parhaat puolet 🙂 Kiitos myös Sonjalle, Elisalle ja Päiville, että sain kasvattajaluokan kasaan ja jaksoitte roikkua paikalla ihan viimeiseen kehään asti.

Päivän voittajat olivat siis ROP Moisionmäen Fiilis ja VSP Black Carambas Sex Pistols, jotka molemmat ovat suomalaisen kasvatustyön tulosta. Onnea omistajille ja kasvattajille.

Arvostelut:

Hit du Jardin d’Elisee AVO ERI1 SA PN 2 VASERT

”2 vuotta. DCC. Hyvin kehittynyt narttu. Erinomainen pää, hyvät silmät. Erinomainen muoto ja väri. Erinomainen ylälinja, alalinja, runko, rintakehä, häntä, rakenne, pohjavilla, tasapaino ja kulmaukset. Erinomainen edestakainen liike. Erinomainen profiili liikkeessä. Kantaa häntänsä erittäin hyvin.”

Pikkujalon Bad Beat KÄY ERI1 SA PN 4

”8 vuotta. Erinomainen malli, hyvin vankka. Sopusuhtainen. Erinomainen runko, tasapaino, ja kulmaukset. Sulkeutuneet jalat. Hyvän mittainen häntä. Pohjavilla näyttää erittäin hyvältä. Erinomainen ja tasainen profiili liikkeessä. Kantaa hyvin häntänsä liikkeessä. ”

Pikkujalon Flat Call AVO EH

”4 vuotta. DCC. Kokonaisuutena oikeat mittasuhteet yhdessä. Hyvä ilme. Tummat silmät. Turkki on takkuinen. Liian vaaleat värimerkit. Hyvän mittainen häntä. Hyvä luusto. Erittäin hyvin kulmautunut takaosa. Tassut voisivat olla suljetummat. Liikkeestä puuttu amplitudia. Häntä nousee liian korkelle. Värimerkkien tulisi olla enemmän oravanvärisiä.”

Kennel Pikkujalon sijoitus 3 KP

”Tulokset ovat hyviä. Ehkä pitäisi yrittää parantaa värimerkkien sävyä kohti oravanpunaista, missä ainakin esitetyissä koirissa on vielä parantamisen varaa.”

Flaksi Marjon handlaamana

Flaksi Marjon handlaamana


Hit

Hit


Biitti

Biitti


Kennel Pikkujalon

Kennel Pikkujalon

Lomailua mökillä Hankasalmella

31.7.2014

Tällä kerralla olemme lomalla Hankasalmella. Mökki on pieni, mutta muuten aivan oivallinen koirien kanssa lomailuun. Tänne johtaa puolentoista kilometrin oma pieni tie, eikä naapureita ole lähellä. Mukavan näköistä metsää on ympärillä ja kohtuullinen ranta.

Meillä ei tällä lomalla ollut alunperinkään tarkoitus tehdä mitään erityistä edes koirien kanssa, vaan pelkästään olla ja nauttia lomasta. Koska ilmat ovat olleet hirvittävän kuumat, ei mitään ei ole edes pystynyt tekemään. Mökki on pieni ja näillä ilmoilla valtavan kuuma, mutta sisällä onkin käyty vain lähinnä nukkumassa. Muuten päivät on sujuneet uiden, nukkuen, lukien kirjoja ja grillaten. Ei mitään paineita, pelkästään nautiskelua lomasta.

Eilen jouduimme Doylen kanssa tutustumaan paikalliseen eläinlääkäriin kun sillä alkoi kaula märkiä. Hotspot oli tullut uimisesta. Vaikea koiria on pitää pois vedestä näillä helteillä. Hit on oppinut uimaan kunnolla ja se on koiristamme ainoa, joka nauttii omatoimisesta uimisesta eli tekee lenkkejä itsekseen rauhallisesti uiden. Muiden kanssa täytyy olla vedessä mukana eli heitellä damia tms.

Helteiden lisäksi on ollut useampi ukkonen, mutta nekään eivät ole tuoneet helpotusta kuumuuteen. Huomenna palaamme kotiin.

Flaksi edellä ja Hit perässä. Kovia uimareita molemmat.

Flaksi edellä ja Hit perässä. Kovia uimareita molemmat.


Rentoa meininkiä

Rentoa meininkiä


Doylen hotspot

Doylen hotspot


Koko poppoo möksän portailla

Koko poppoo möksän portailla

Biitti paimennuskokeessa (traditional style)

13.7.2014

Osallistuin Biitin kanssa paimennuskokeeseen perinteisellä tyylillä (PAIM1). En ole Biitin kanssa käynyt tänä kesänä harjoittelemassa kuin muutaman kerran ja se näkyi tuloksessa.

Rata oli laadittu niin, että sen jäljitteli oikeita töitä, lampaita 15 ja aikaa radan suorittamiseen 15 minuuttia. Lauman karkaamisesta seurasi keskeytys.

Tehtävät ja pisteet:

Rata alkoi lampaiden poisotolla häkistä. Häkki oli pieni ja sinne ei saanut mennä itse. Biitti meni häkkiin hieman vauhdikkaasti ja lampaat olivat karata ensi metreillä. Sain kuitenkin koiran lähetettyä hienolla kaarella lampaiden eteen ja lauma kääntyi takaisin. Minulle tuli kiire saada portti kiinni ennenkuin lampaat ehtivät takaisin häkkiin. Tuomari veloitti Biitin voimasta neljä pistettä eli tulos 6/10.

Tästä jatkettiin kuljetuksella kohden merkittyä alutetta, jossa suoritettiin laidunnus. Laidunnuksen aluksi piti ottaa pois merkityn lampaan kaulasta merkki ja sinä aikana koiran tuli vahtia laumaa kierämällä sen ympäri. Tämä meni ok. Sitten koira vietiin vähän matkan päähän vartioimaan laumaa ja itse siirryttiin vielä koirasta 20 askelta etäämmälle. Jostain syystä laumalla oli kova veto pois laidunnuksesta ja ne lähtevät heti liikkumaan pois alueelta. Kokosin lauman koiran kanssa ja vein sen takaisin, mutta sama toistui. Toisen kerran jälkeen ajattelin, että aika ei ehkä riitä kolmanteen yritykseen ja päätin jatkaa seuraavaan kohteeseen, vaikka homma ei onnistunut. Tästä tuli pisteissä rankka vähennys eli saatiin vain 2/10.

Seurasi taas kuljetus pellon halki kohden tietä (merkitty kapeahko kaista pellon laidassa). Tiellä oli tarkoitus kuljettaa lampaat niin, että itse piti kävellä merkityn alueen ulkopuolella ja lampaiden pysyä tiellä. Lopuksi lampaat tuli pysäyttää tien päähän ja siirtyä itse koiran viereen. Tehtävän olisi voinut suorittaa onnistuneesti joko poispäin ajona tai lauman vierellä kävellen niin, että koira on lauman ja minun välissä, mutta koska emme olleet tätä koskaan harjoitelleet, en osannut koiraa oikein ohjata. Sen lisäksi, koska lampaita valui pois ennen tien päättymistä, myös unohdin tehdä kunnollisen pysäytyksen. Vähennyksiä seurasi 7 pistettä eli tulos 3/10.

Tiestä oli taas kuljetusta seuraavaan kohteeseen eli kujaan (metrin levyinen ja muutaman metrin pituinen metalliaitainen kuja). Kujaan tulin liian jyrkästä kulmasta, jolloin lampaat eivät luonnollisesti edenneet kujalle, vaan osa meni ohi. Lisäksi Biitti meni kujan ulkopuolelta, jolloin jouduin käskyttämään sen kujalle uudelleen. Tästä vähennyksiä -4 eli tulos 6/10.

Lopuksi vielä kuljetus häkitykselle, joka sujui melko onnistuneesti. Jouduin koiran kanssa vähän säätämään, jotta saattiin lampaat sisälle, koira perässä, portti kiinni ja koira ulos portin alta. Pisteitä 8/10.

Kuljetuksista saimme täydet kymmenen pistettä, koska sen Biitti osaa hyvin. Se pitää sopivan etäisyyden laumaan ja kuljettaa rauhallisesti.

Toimintatavoista (käskyt, tottelevaisuus, aktiivisuus) saimme 10 pistettä (maks 15), koska Biitti pari kertaa tarttui paimenen sauvaan (turhautumista) ja sen lisäksi minun huomaamattani se kuljetuksen aikana kävi kakilla. Olin kyllä ulkoiluttanut sen ennen suoritusta, mutta jännäkakka tuli silti.

Tuomarin (Terhi Mikkonen) palautteessa Biitti sai runsaasti kiitosta, minä moitteita. Koira on erittäin tottelevainen ja sillä on kova halu tehdä töitä ja tehdä ne oikein. Minä sen sijaan olin käskyissäni epätarkka ja epäjohdonmukainen, joka aiheutti koiralle epätietoisuutta ja turhautumista. Saimme radasta 45/75 pistettä, joka riittää tulokseen hyvä ja rata on suoritettu hyväksytysti. Sen sijaan tulos ei riitä koulutustunnukseen ja luokkavaihtoon.

Perinteisen tyylin paimennuskokeista sen verran, että kokeessa tehtävien tulee olla oikeita maatilatehtävien tyyppisiä töitä. Tuomari laatii joka kokeeseen uuden, erilaisen radan, eikä tehtäviä voi etukäteen tietää ja harjoitella. Alemmassa luokassa työt eivät ole vielä kummoisia, mutta ylemmässä luokassa on paljon tehtäviä, joita ei tilaton pysty etukäteen harjoittelemaan. Yleensä paimennusharjoituksissa harjoitellaan perusjuttuja ja kokeessa niitä pitäisi osata soveltaa. Ainoa, miten tilaton voi edes vähän harjoitella etukäteen kokeen omaisia tehtäviä, on osallistua epävirallisiin kokeisiin, jos niitä joku tila järjestää.

Kokeen jälkeen mielessä kulki monelaista ajatusta. Tietysti olin tyytyväinen, että saimme radan ajettua hyväksytysti, mutta kuitenkin pettynyt, kun ei tullut koulutustunnusta. Hyvilläni olin siitä, että Biitti sai paljon myönteistä palautetta. Alunperin ajattelin, että jos koulutustunnus tulee, niin Biitin kanssa lopetetan tähän, mutta nyt täytynee vielä ainakin kerran yrittää, jos saan koepaikan.

Kiitos kokeen järjestäjille (Australianpaimenkoirat ry) ja Woollandian lammastilalle, joka loi taas kerran hyvät puitteet kokeelle. Onnittelut kanssakilpailijoille.

Biitistä Suomen Beauceron ry:n vuoden 2013 paimennusbeauceron

30.3.2014

Biitti (Pikkujalon Bad Beat) sai tänään kunnian olla viime vuoden paimennusbeauceron. Tämä oli kiva saavutus uhratusta ajasta ja yhteisestä oppimisesta paimennuksen saloihin. Ensimmäisen kerran kävimme Biitin kanssa paimenessa vuonna 2010 kesällä, joten vei kolme vuotta meiltä harjoitella ”kisakuntoon”. Toki oli välillä pitkiä harjoitustaukoja johtuen mm. Biitin sairaudesta.  Kiitos saavutuksesta kuuluu paimennusopettajallemme Woollandian Marikalle 🙂

KuvaKuvaKuva

Uusi vuosi – uudet kujeet

31.12.2013

Menneenä vuonna merkittävimpiä tapahtumia koirien kanssa oli Ranskan matkamme sekä tietysti Biitin valioituminen.

Hakuharjoituksia jatkoimme viikoittain ja tästä suuri kiitos harjoituskavereille.

Somerolla Woollandiassa kävin lammaspaimennuksessa varsinkin kesäaikana Biitin kanssa.

Tulevana vuonna on tarkoitus jatkaa paimennusta varsinkin Hitin kanssa, jatkaa hakuryhmän kanssa keväämmällä, käydä taas NE:ssä Ranskassa, osallistua muutamaan näyttelyyn ja käydä ehkä PK-kokeissakin. Mitään kovin suuria suunnitelmia ei tulevalle vuodelle ole. Katsotaan, mitä tuleman pitää. Minkäänlaisia kasvatussuunnitelmia ei ole tulevalle vuodelle.

Doyle – oman tiensä kulkija
Doyle kävi kuluneena vuonna luultavasti sekä elämänsä viimeisessä kokeessa että näyttelyssä. Näyttelyssä Tallinnassa Doyle kyykytti meitä oikein olan takaa ja kokeestakaan Doyle ei innostunut, joten nyt on usko tulokseen niin hiipunut, että sitä ei enää jaksa edes yrittää. Virallisesti Doyle siirtyi oloneuvokseksi ja kodinvartijaksi.

Biitti – meidän ilo ja valo
Biitin tassut saatiin kuntoon keväällä ja näin voitiin taas ottaa osaa harrastuksiin. Heti alkukesästä lähdettiin paimennusharjoituksiin ja metsäjäljelle. Tuloksena saatiin elokuussa JK 2- tulos ja sen seurauksena Biitti sai odottamassa olleet muotovalion arvot Suomesta, Virosta ja Latviasta. Myös paimennuksen esikoe suoritettiin arvosanalla erittäin hyvä ja tuloksena koulutustunnus PAIM -E. Paimennuskoetulos oli minulle tärkeä, koska se mittaa yhtälailla paimenen kuin koiran taitoja. Lampaat osaavat olla aika arvaamatonta porukkaa ja jos vaikka koira niiden kanssa selviäisikin, täytyy sen kuitenkin toimia kuten paimen parhaaksi katsoo komentaa eli olla tuikasti hallinnassa. Koira on paimennuskokeessa ”vain” paimenen apulainen.

Biitti on jo saavuttanut paljon enemmän, kuin mitä sille on koko elämänajan tavoitteeksi asetettu, mutta jos terveyttä riittää, ensi kesänä yritetään vielä paimennus ykköstä.

Flaksi – iloinen velikulta
Flaksi suoritti maaliskuussa luonnetestin hyvällä tuloksella omaan iloiseen tyyliinsä suupielet hymyssä. Syksyllä selvitimme käyttäytymiskokeen ja sen enempää Flaksilta ei tällä kaudella odotettukaan. Ensi kaudella saadaan toivottavasti noudot kohdilleen ja sen myötä voitaisiin osallistua hakukokeeseen. Sen lisäksi ajattelin lisätä peltojälkiharjoittelua Flaksin kanssa. Saattaa olla, että johonkin näyttelyynkin osallistutaan.

Hit – paimentyttö
Hit kävi kanssamme keväällä NE:ssä Ranskassa ja suoritti siellä virallisen paimennustaipumuskokeen (CANT) hyväksytysti. Kävimme muutaman kerran myös paimennusharjoituksissa ja Hitillä olikin kova kiinnostus lampaille, mutta kuulo ja yhteistyö paimenen kanssa aivan hakusessa. Niinpä kävimme kesäkuussa viimeisen kerran lampailla ja jäimme odottamaan koiran aikuistumista. Kerran herätetty paimennustaipumus ei mihinkään katoa vaikka taukoa olisi pidempäänkin. Paimennusharjoitukset tottelemattoman koiran kanssa ovat rahan haaskausta.

Joulukuussa puolen vuoden tauon jälkeen kokeilimme uudelleen paimennusta ja nyt Hit teki jo yhteistyötä. Tulevalla kaudella paimennusta jatketaan taas viikoittain ja jos kaikki menee hyvin, voi loppukesästä ehkä yrittää paimennuksen esikoetta.

Hakuharjoituksia Hitin kanssa tehtiin koko kesä ja näin on tarkoitus jatkaa tulevalla kaudella. Tavoitteena on PK-puolelta käyttäytymiskoe.
Hitin kanssa käydään myös näyttelyissä sekä koti- että ulkomailla.

Näin se on vuosi pulkassa ja uutta pukkaa. Kiitos jälleen kerran kasvattien omistajille, yhteistyökumppaneille, paimennuskavereille ja -opettajille, yhteistyökasvattajille, ystäville ja varsinkin hakuryhmään osallistuneille kuluneesta vuodesta. Erityiskiitokset teille, jotka olette matkojemme aikana hoitaneet kotiin jääneitä koiria Päivi, Eeva, Tiina, Mika ja Tero

Hyvää ja menestyksellistä Uutta Vuotta 2014!

Biitti PAIM-E

18.8.2013

Biitin uskomaton toiminnan täyteinen viikonloppu jatkui tänään paimennuskokeella (esikoe) ja tuloksena oli koulutustunnus PAIM-E. Koe oli beussi- ja aussiyhdistysten järjestämä koe Somerolla Woollandiassa. Mukana oli myös Biitin siskontyttö Bowwe (BC Fizzy Bow-Wow) ja Racron Demi, jotka olivat suorittaneet jo eilen ja toissapäivänä esikokeen ja suorittivat nyt paimennuskokeen ykkösluokan molemmat onnistuneesti. Valtavasti onnea molemmille koirakoille 🙂 Hienoa beussit 🙂

Meidän ratamme alkoi häkistä poisotolla, joka meni hieman liian vauhdikkaasti, mutta saimme tilanteen heti hallintaan. Seuraavaksi kuljetettiin lampaat ”tielle”, jota ennen oli stoppi. Siinä jäin hieman kauaksi kun otin varman päälle. Stopin jälkeen oli kuljetus tietä pitkin ja siitä saimme tuomarilta erityiskehut eli koira kuljettaa todella rauhallisesti ja sopivan matkan päässä. Kuljetusta seurasi laidunnus ja siinä unohdin itse lähettää koiran kiertämään lauman. Sen lisäksi jouduin säätämään, kun lauma lähti liikkeelle kesken laidunnuksen. Vartioivasta koirasta pitäisi edetä poispäin 20 askelta, kutsua koira luokse ja lähetää kokoamaan lauma. Tässä jätin myös luoksekutsun pois ja siirryin itse koiralle, josta lähetin kokoamaan lampaat. Biitti meni hieman vauhdikkaasti ja pari lammasta erkani laumasta, mutta sain rauhoitettua tilanteen ja lampaat palasivat itse laumaan. Lopuksi vielä kuljetusta häkin luokse ja häkitys. Tämä taas meni nappiin.

Pisteet (perässä tuomarin kommentit):

Häkistä poisotto 9/10 (meni vauhdikkaasti)
Uudelleenhäkitys 10/10
kuljetus 20/20 (hyvä etäisyys)
Laidunnus merkityllä alueella 15/20 (kierto jäi vajaaksi. Koira seurasi katseella ohjaajaa ja ohjaaja palasi koiran luo. Hajotti lauman.)
Pysähdys 7/10 (jäi kauas)
Käskyt 9/10
Tottelevaisuus 9/10
Aktiivisuus 7/10 (haisteli ja söi kakkaa)

Yhteensä pisteitä 86, arvosana erittäin hyvä ja koulutustunnus PAIM-E. Tuomarina toimi Terhi Mikkonen.

Kisat olivat erittäin hyvin järjestetyt eli kiitos järjestäneille yhdistyksille, talkoolaisille sekä tietysti Woollandian väelle.

Kuvat Raisa Ristimäki

Kuljetusta

biitti_paim-e_2

Biitti JK2 beauceronien mestaruuskisassa Röykässä

17.8.2013

Tuloksen tehneet beussit

Tuloksen tehneet beussit

Tänään rotumestaruuskisoissa Biitti sai koulutustunnuksen JK2 ja samalla tuli täyteen Suomen muotovalion arvoon vaadittavat tulokset (kolme sertiä + avoimen luokan koulutustunnus). Biitillä on tarvittavat tulokset tämän myötä myös muotovalionarvoon Virosta ja Latviasta. Ihana ihana Biitti 🙂

Kisa alkoi maasto-osuudella, joka olikin mukavaa kangasmetsää. Jana ei mennyt ihan putkeen, koska Biitti lähti ensin tarkastamaan takajäljen, mutta otti kuitenkin itsenäisesti oikean jäljen. Janalta pisteitä 34/40. Kaikkiaan viisi keppiä löytyi kuudesta ja aikakin meni tiukalle, koska en ensin ymmärtänyt, minne suuntaan jäljen lopussa tieltä piti lähteä keppejä luovuttamaan. Juoksenneltuamme edestakaisin tiellä löysimme kuitenkin perille juuri ja juuri ajoissa. Jäljeltä pisteitä tuli yhteensä 144.

Seuraavaksi vuorossa oli esineruutu ja nyt oli tiedossa, että pisteitä on tulokseen saatava vähintään 6. Biitti teki omasta mielestäni hyvin töitä ruudussa eli irtosi takalinjalle ja haki hyvin, mutta siitä huolimatta esineitä löytyi vain yksi. Tuomarin kuitenkin veloitti pisteitä työskentelystä aikalailla ja tuloksena yhdestä löytyneestä esineestä ja työskentelystä oli vain 14 pistettä, joka kuitenkin edelleen riitti tulokseen. Tässä vaiheessa siis pisteitä maastosta oli 158.

Lähdimme tottiskentälle ja tovin odoteltuamme oli vuorossa meidän tottisosuus. Biitti oli jo aika väsynyt (joka oli ehkä ihan hyväkin). Liikkeistä saatiin seuraavasti:

seuraaminen: hyvä
liikkeestä istuminen: erittäin hyvä
liikkestä maahanmeno ja luoksetulo: hyvä
liikkeestä seisomaan jääminen: puutteellinen (väärä asento)
tasamaanouto: hyvä
hyppynouto: hyvä
estenouto: hyvä
eteen lähettäminen ja maahanmeno: puutteellinen (Biitti ei edennyt tarpeeksi pitkälle)
paikallaolo häiriön alaisena: erinomainen
Tottelevaisuus pisteet: 75

Tällä tottiksella Biitti kuitenkin sai beussien parhaan tottiksen palkinnon 🙂

Yhteensä pisteitä 158 + 75 =233 ja koulutustunnus JK2. Tuomarina toimi maastossa Petri Mikkonen ja tottelevaisuudessa Juha Kuronen

Mukana mestaruuskisassa oli myös Retu (Pikkujalon Bottoma Pair) haussa, mutta harmittavasti yksi maalimies jäi ilmaisematta tällä kerralla. Beussimestaruudesta kisattaessa voiton vei Mari Kuremaa ja Avataran Brittany HK3, toiseksi tuli Pirkko Kallinen ja Bayjet Dodge HK3 ja kolmanneksi me eli Pikkujalon Bad Beat ja minä JK2. Tässä olikin kaikki tuloksen saaneet beussit. Onnittelut kilpakumppaneille.

Seuraaminen. Kuva Elisa Kämäräinen.

Seuraaminen. Kuva Elisa Kämäräinen.

Ilmava hyppynouto. Kuva Elisa Kämäräinen.

Ilmava hyppynouto. Kuva Elisa Kämäräinen.

Ranch-kisa Somerolla

11.8.2013

Somerolla oli tänään epävirallinen paimennuskilpailu, jossa oli vain kakkosluokka. Meiltä kisaan osallistui Biitti, jolle tämä oli eräänlainen kenraaliharjoitus ennen ensi viikonlopun virallista paimennuksen esikoetta.

Meidän osalta kilpailu eteni seuraavasti:

Ensin oli lauman häkistä poisotto, jossa sähläsin itse oikein kunnolla. Laitoin koiran häkkiin ja ajatuksena oli sulkea portti ja ottaa lauma hallintaan. Sen sijaan jätin portin raolleen ja nakkasin koiran lauman perään, jolloin lauma lähti rytinällä pienestä raosta ja eteni niin, että en enää uskaltanut lähettää koiraa perään. Annoin lauman mennä ja suljin portin. Tämän jälkeen haimme lauman Biitin kanssa ja hallitusti kuljetimme seuraavaan tehtävään. Tästä suorituksesta saimme vain yhden pisteen.

Seuraavaksi oli kuljetus tietä pitkin ja ennen tietä lauman pysäytys. Tämä osa meni ihan onnistuneesti.

Tästä siirryimme kujanteeseen, jossa valmistelevassa kuljetuksessa Biitti tuli liian lähelle ja lauma meni hieman leveäksi. Kujanteessa osa lampaista meni ulkopuolelta kujanteen, mutten uskaltanut jäädä säätämään pelosta, että seuraava yritys saattaa mennä vielä huonommin. Jatkoin siis eteenpäin laidunnukseen. Siinä lauma pysäytetään ja koira otetaan kauemmas laumasta ja jätetään vartioon. Itse edetään laumasta poispäin ja noin 10 askelen päähän koirasta. Sopivan ajan kuluttua koira lähetetään uudelleen kokoamaan lauma. Tämä osa meillä meni nappiin.

Sitten siirryttiin osiin, jossa paimen ottaa lampaan kiinni ja lähettää koiran vartioimaan laumaa. Tätä emme ole koskaan harjoitelleet ja niin ekassa yrityksesssä lammas liukui pois käsistäni. Biitti kyllä kiersi lauman ihan oikein. Yritimme uudelleen ja sain lampaan pidettyä otteessani ja Bitti kiersi lauman. Tästä tuli yhden pisteen vähennys, mutta se miinuspiste meni minulle, ei Biitille.

Tästä siirryimme jo loppusuoralle eli vielä kuljetus porttien läpi ja lauman häkitys. Ensimmäisessä häkitysyrityksessä yksi lammas jäi ulkopuolelle ja jouduimme sen erikseen hakemaan. Kun lampaaat olivat häkissä, koira häkkiin, portti kiinni ja koira pois häkistä joko portin yli tai ali. Yhden lampaan ulkuolelle jäämisestä ekalla yrityksellä tuli pari virhepistettä.

Arvostelu:
TEHTÄVÄT
häkistä poisotto (maX 10) 1 (lampaat karkasi)
uudelleenhäkitys (max 10) 8 (ensimmäinen kerta epäonnistui, yksi jäi ulkopuolelle)
kuljetus (max 20) 15 (puolet ohi kujasta)
pysähdykset (max 10) 10
laidunnus (max 15) 15
lampaan kiinniotto/vartiointi (max 15) 14 (ensimmäinen kerta epäonnistui)
TOIMINTATAVAT
lauman hallinta/käskyt (max 10) 8 (lauma karkasi kerran)
aktiivisuus/tottelevaisuus (max 10) 7

YHTEENSÄ 78 pistettä

Tuomarin huomautus kilpailutulosteessa: Ohjaaja ei tehnyt koiralle työtä helpoksi.

Olin tähän tulokseen erittäin tyytyväinen kun ottaa huomioon, että olimme ensimmäisessä kilpailussa ja siinä oli osioita, joita emme olleet vielä edes harjoitelleet. Paimennuksessa arvostelussa arvostellaan myös ohjaaja, ja ohjaajan kyky hallita samanaikaisesti sekä lampaita että koiraa ja tilannetta. Kuten tuomari kommentissaan sanookin, minulla on tämän asian kanssa vielä hiomista 🙂 Tämän leikkimielisen kilpailun jälkeen on kuitenkin paljon helpompi mennä ensi viikonloppuna oikeaan kokeeseen kun tietää, että onnistumiseen on ainakin teoreettiset mahdollisuudet. Lisäksi tässä kokeessa sai kullan arvoisia ohjeita oikeasta tavasta suorittaa osiot.

Tosi mukavaa, että Woolandia viitsii järjestää Ranch-kisoja, koska ne ovat oikeastaan ainoa mahdollisuus harjoitella aitoa kilpailutilannetta. Kiitos siis Marikalle ja Kimmolle, sekä tietysti tuomari Tuijalle.

Mukana kisassa oli monta tuttua harjoituksista ja erityisesti oli kiva kun mukana oli Biitin siskontyttö eli Jaana oli Bowwen kanssa. Hienosti meni heilläkin, onnea 🙂 Ensi viikonloppuna tavataan oikean kokeen merkeissä 🙂

Kuljetetaan laumaa "tielle"

Kuljetetaan laumaa ”tielle” ja perässä seuraa tarkka tuomari

Lauma laiduntaa ja olen palaamassa vartioivan koiran luo

Lauma laiduntaa ja olen palaamassa vartioivan koiran luo

Valmistaudumme Biitin kanssa häkittämään lampaat.

Valmistaudumme Biitin kanssa häkittämään lampaat.

Fala menestyi Tuusulan kansallisessa näyttelyssä

29.6.2013

Fala oli tänään Tuusulan kansallisessa näyttelyssä VSP ja sai kolmannen SERTin. Tuomari oli sanallisessa palautteessa kehunut Falan olevan tosi hieno koira muttei kuitenkaan täydellinen 🙂 Onnea Päiville ja Falalle!

Arvostelu: Pikkujalon Flush AVO ERI1 SA PN1 VSP SERT
Hyvä profiili ja kulmaukset edessä. Takana liian suorat. Rakenne oikea. Kallosta puuttuu leveyttä. Liikkuminen oikeaa.
Tuomari Christian Karcher Ranska

Fala

Fala

Näyttelyn jälkeen Päivi kävi Falan kanssa meillä pyörähtämässä ja kerrankin sattui, että narttuja oli tällä tontilla kolmessa polvessa samaan aikaan. Samaan kuvaan emme yrittäneet niitä saada, mutta tässä kaikki kolme tänään kuvattuina.

Biitti

Biitti


Biitin tytär Fala

Biitin tytär Fala


Falan tytär Hertta

Falan tytär Hertta