Archive for the ‘Omat koirat’ Category

Esittelyssä Hit du Jardin d’Elisée

12.8.2012

Eilen kepo haki Ranskasta pienen Hit-pennun, viralliselta nimeltään Hit du Jardin d’Elisée.

Hitin sukutaulu löytyy täältä

Tosi vaikea on löytää koiraa, joka toisi ”uutta verta” verta Suomeen. Koska se on lähes mahdotonta, valitsimme pennun, joka tuo uutta verta omaan laumaamme. Meillä ei ole tähän mennessä ollut ainuttakaan koiraa, jonka sukutaulussa olisi esiintynyt des Assiers-koiria. Tämä ”puute” tuli nyt hoidettua 🙂

Kepo sai Hitin lennolla matkustamoon, vaikka ylipainoa olikin (paino saa olla maks. 8 kg laukkuineen ja Hit painoi yli kahdeksan kiloa jo ilman laukkua). Hit kuulemma nukkui koko lentomatkan, joten mitään traumoja siitä tuskin jäi. Kepo tuli Hitin kanssa vasta yöllä kotiin ja täällä koiralaumamme oli sekavissa tunnelmissa tulokkaasta. Flaksin mielestä pentu on tosi ihana, Doyle toistaiseksi ottaa parhaansa mukaan etäisyyttä ja Biitti on varovaisen utelias.

Aamulla Hit on leikkinyt ja tutustunut lisää uuteen ympäristöönsä. Hit vaikuttaa hyvin avoimelta, rohkealta ja uteliaalta pennulta. Olinkin jo unohtanut kuinka ihania ja samaan aikaan kamalia pikkupennut voivat olla 🙂 Sohvalle kiipeäminen onnistuu hyvin, josta seuraa, että koko ajan pitää vahtia, ettei Hit hyppää sieltä alas. Sohvapöydälle ei voi jättää mitään, koska siitä ylettyy oikein hyvin ottamaan kaiken alas ja lahkeissa roikutaan jos ei muuta keksitä :). Siis Hit on normaali pentu.

Tulevaisuus näyttää, onko koira terve ja luonteeltaan onnistunut ja jos, niin voidaanko käyttää jalostukseen. Toistaiseksi tämä pieni kaunis ranskatar tutustuu uuteen laumaansa ja viettää iloista pentuelämää.




Flaksi ja Hit

Loma Hyrynsalmella alkoi

29.7.2012

Täällä ollaan taas Hyrynsalmella jokavuotisella lomaviikolla. Tällä kerrralla ehkä viimeistä kertaa, koska Metsähallitus on pannut paikan myyntiin. Meille tämä paikka on ollut todella sopiva; mukavasti metsää ympärillä harjoituksia ajatellen ja sopivasti syrjässä muusta asutuksesta. Toista yhtä hyvää paikkaa koirien kanssa lomailuun meille tuskin löytyy.

Päivä on ollut helteinen ja heti aamulla uitimme koiria. Päivemmällä teimme tottelevaisuusharjoituksia ja Flaksille rullailmaisuharjoituksia. Biitille tuli pieni ventti jalkaan, muttei onneksi mitään vaarallista. Kovasti on säätiedotuksissa lupailtu kovia ukkosia, mutta täällä niitä ei ole vielä ollut.

Viime viikolla saimme hyviä uutisia kun Fala sai pennut. Suuria ja kauniita pentua, neljä urosta ja kaksi narttua. Onnea Carnimiries-kenneliin hienosta pentueesta.

Saimme myös kuvia Ranskasta uudesta perheenjäsenestä Hitistä, joka liittyy laumaamme parin viikon päästä.

Doyle ja Flaksi uimassa

Doylen tottis

Koirat rivissä

Pikku Hit (kuvaaja Mme Stéphanie Boulet)

Biitin kanssa jälkikokeessa

10.6.2012

Käytiin tänään Biitin kanssa Ylöjärvellä jälki 2 kokeessa. Koulutustunnusta ei valitettavasti tullut.

Koe alkoi ihan lupaavasti tottelevaisuudella. Ohjasin tällä kerralla Biittiä myös tässä osiossa ja ihan kohtuullisesti se meni. Muutama piste meni omista tahattomista avuista. Täytyy ensi kerralla kiinnittää niihin erityistä huomiota. Apuja annoin kuulemma maahanmenossa joka kerralla eli tehostin komentoa käsimerkillä. Liikkeestä seisomisessa jouduin antamaan toisen komennon ja koira meni väärään asentoon – liike puutteellinen. Muuten liikkeet menivät suht’koht’ hyvin. Tuomari sanoi palauteessaan, että koira osaa liikkeet varsin hyvin ja kunhan ohjaajakin vähän pääsee jännityksestään, niin hyvin pärjätään.

Seuraaminen erittäin hyvä
Liikkeestä istuminen erinomainen
Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo tyydyttävä (maahanmenossa käsiapu)
Liikkeestä seisominen puutteellinen (kaksi komentoa ja väärä asento)
Tasamaanouto hyvä
Hyppynouto erittäin hyvä
Estenouto hyvä
Eteen lähettäminen ja maahanmeno tyydyttävä
Paikallamakuu erittäin hyvä (käsiapu komennossa)
Pisteet yhteensä 80

Seuraavana oli vuorossa esineruutu, joka meni kummallisesti. Esineet löytyivät, mutta Biitin tyyli oli tosi outo. Yritin lähettää sen ensimmäiselle pistolle ja parin hetsauksen jälkeen Biitti lähti hölkytteleämään etulinjaa toiseen kulmaan. Huusin sitä jo pois, kun se otti suunnan ruutuun ja haki esineen. Tämän jälkeen vaihdoin hieman keskemmälle ja taas muutaman hetsauksen jälkeen Biitti yhtäkkiä saatuaan vainun tuulesta hölkkäsi ruutuun ja haki toisen esineen. Yleisö haukkoi henkiään ja tuomari lopulta rokotti vain 3 työskentelypistettä, koska hänen mukaansa koira kyllä tiesi mitä pitää tehdä ja toimi hajun saatuaan hyvin ja määrätietoisesti. Tuomari palautteessa totesi, että ehkä ensi kerralla kannattaa kävellä lähetyslinja koiran kanssa edestakaisin ennen lähetystä. Pisteitä 27.

Viimeisenä oli jälki. Jouduimme odottelemaan jäljelle pääsyä tovin, koska yksi jälki oli mennyt pilalle ja järjestäjän täytyi tehdä uusi. Aamupäivällä metsä oli kostea ja tuulta ei ollenkaan, mutta silloin kun me pääsimme jäljelle, oli jo alkanut tuulla. Meidän jälki oli pitkä laatikko, jossa aika alkuvaiheessa oli kaksi keppiä. Sitten oli pitkä suora, jolla ei ollenkaan keppejä, lyhyt suora päässä ja takaisin pitkää suoraa. Ryteikköjä ja ojan ylityksiä oli melkoisesti. Jana meni aika hyvin ja jäljestys alkoi hyvin. Lupaavan alun ja kahden löydetyn kepin jälkeen käveltiin pitkin ja poikin ja hirvenjälkiä yms. kunnes huomasin että olemme takaisin janalla. Tällä kerralla en ollut katsonut aikaa lähtiessä, ja luulin aikaa kuluneen jo paljon enemmän. Tosiasiassa olimme olleet metsässä vain hieman yli kymmenen minuuttia, joten olisin voinut hyvin lähteä janalta vielä uudelleen. No en lähtenyt, joten janalta pisteitä 33 ja kaksi löydettyä keppiä, eli yhteensä 73.

Yhteensä pisteitä siis 180 ja ei tulosta, mutta ehkä ohjaajalle taas hieman kokemusta 🙂

Vastaavana tuomarina toimi Reima Nuutinen.

Hyppynouto


Henkilöryhmä seuraamisessa

Flaksi MH-luonnekuvauksessa

19.5.2012

Kävimme Flaksin kanssa MH-luonnekuvauksessa Espoossa. Testi meni tosi hyvin ja sanallisessa palautteessa tuomari erityisesti mainitsi, että koira toimi läpi testin ilman minkäänlaista kuormitusta tai agressiota ja se palautui kaikesta kokemastaan välittömästi. Flaksi oli vaan kuin tavallista mielenkiintoisemmalla päivälenkillä.

Pientä miinusta voisi nähdä puruotteessa ja vieheen perään Flaksi ei lähtenyt ollenkaan (kuten kukaan muukaan ei ole lähtenyt koiristamme).

Etäleikissä Flaksi kävi pusuttelemassa leikkijän 😉 ja aavella Flaksi ehti moikata molemmat aaveet ennenkuin ehdin saada huput pois. Sen jälkeen sen mielenkiinto meni. Tässä kohtaa TO:lla meni vähän pasmat sekaisin, kun hän ei oikein pysynyt ohjeistuksessaan Flaksin tahdissa.

Aktiviteettitason mittauksessa Flaksi varmuuden vuoksi esitti kaunista ja tarkkaavaista näyttelyasentoa. Ehkä se epäili olevansa näyttelyssä kun ei mitään tapahtunut 😉

Ammunnassa leikki hieman herpaantui toisella laukauksella, mutta paikalla olossa Flaksi ei kiinnittänyt enää laukauksiin mitään huomiota.

Alunperin tähän testiin oli ilmoitettu Fala, mutta juoksun takia se ei saanut osallistua. Otimme siis Flaksin tilalle ja olen tosi tyytyväinen Flaksin tulokseen 🙂
Toivottavasti saamme Falalle paikan myöhemmin.

Kuvaajina Jorma Kerkkä ja Riitta Liimatainen

Tulos osa-alueittain

1a. KONTAKTI
Tervehtiminen
Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b. KONTAKTI
Yhteistyö
Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta
1c. KONTAKTI
Käsittely
Hyväksyy käsittelyn
2a. LEIKKI 1
Leikkihalu
Leikkii – aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2b. LEIKKI 1
Tarttuminen
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2c. LEIKKI 1
Puruote ja taisteluhalu
Tarttuu, vetää vastaan, mutta irroittaa ja tarttuu uudestaan/korjaa otetta
3a. TAKAA-AJO Ei aloita
3b. TARTTUMINEN Ei kiinnostu saaliista, ei juokse perään
4. AKTIVITEETTITASO Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata
5a. ETÄLEIKKI
Kiinnostus
Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
5b. ETÄLEIKKI
Uhka/aggressio
Ei osoita uhkauselkeitä
5c. ETÄLEIKKI
Uteliaisuus
Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä
5d. ETÄLEIKKI
Leikkihalu
Leikkii – voi tarttua varovasti, mutta ei vedä
5e. ETÄLEIKKI
Yhteistyö
On kiinnostunut leikkivästä avustajasta
6a. YLLÄTYS
Pelko
Kyykistyy tai pysähtyy
6b. YLLÄTYS
Puolustus/aggressio
Ei osoita uhkauseleitä
6c. YLLÄTYS
Uteliaisuus
Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d. YLLÄTYS
Jäljellejäävä pelko
Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
7a. ÄÄNIHERKKYYS
Pelko
Väistää kääntämättä pois katsettaan
7b. ÄÄNIHERKKYYS
Uteliaisuus
Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
7c. ÄÄNIHERKKYYS
Jäljellejäävä pelko
Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä
7d. ÄÄNIHERKKYYS
Jäljellejäävä kiinnostus
Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
8a. AAVEET
Puolustus/aggressio
Ei osoita uhkauselkeitä
8b. AAVEET
Tarkkaavaisuus
Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
8c. AAVEET
Pelko
On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa
8d. AAVEET
Uteliaisuus
Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin
8e. AAVEET
Kontaktinotto aaveeseen
Ottaa itse kontaktia avustajaan
9a. LEIKKI 2
Leikkihalu
Leikkii – aktiivisuus lisääntyy/vähenee
9b. LEIKKI 2
Tarttuminen
Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
10. AMPUMINEN Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen

Etäleikkijä hiippailee taustalla


Vauhdilla etäleikkijää pusuttelemaan 🙂


Haalari singahti esiin


Tutkitaan yhdessä, mikä tämä oikein on


Räminälaitteen ohitus – pieni säikähdys

In memoriam; Joyce ja Yoda

15.5.2012

Surullisia uutisia keskellä kauneinta kevättä, kun jouduimme tekemään raskaan päätöksen kahden koiran lopettamisesta. Molemmat koirat olivat meille rakkaita ja elävät muistoissamme.


Joyce (Yoyceblue du Val des Marais) 6.8.1999 – 15.5.2012

Joyce on viime aikoina yhä enemmän vetäytynyt omiin oloihinsa ja varsinkin takajalat ovat käyneet kovin huteriksi. Lenkit ovat lyhentyneet pieniksi pissalla käynneiksi eikä portaissa liikkuminen enää oikein onnistunut. Lääkityskin oli jo niin vahva kuin miksi sen voi nostaa, eikä lääkitys muutenkaan auttanut heikentyneeseen lihaskuntoon. Ainoa ratkaisu ystävälle oli päästää se pois kivuistaan. Joyce oli viimeinen elossa oleva koira siitä neljän koiran laumasta kun muutimme nykyiseen kotiimme vuonna 2000 asumaan ja kaikki edesmenneet ovat haudattuna läheiseen pieneen pihametsikköön. Hyvää matkaa meidän oma pieni tättähäärä Elmerin, Petruksen ja Lauruksen luo.

Yoda (Pikkujalon Flip) 25.4.2010 – 15.5.2012

En ole koskaan elämäni aikana vielä joutunut tekemään päätöstä nuoren, fyysisesti terveen koiran lopettamisesta. Siksi tämän päätöksen tekeminen oli erityisen vaikeaa. Voi Yoda, kumpa olisi ollut joku muu ratkaisu mahdollinen, mutta lopulta muuta ratkaisua ei enää ollut. Tässä ihmisten maailmassa koirankin on osattava elää ihmisten ehdoilla.

Yoda, kasvattini, tuli talvella takaisin minulle, kun se puri perheensä poikaa. Tässä vaiheessa vielä elätimme toiveita, että tämä oli yksittäistapaus ja johtui jostain järkevästä syystä. Kuitenkin viikkojen myötä on käynyt selväksi, että Yoda on arvaamaton ja salakavala ja saattaa käydä vierasta ihmistä kiinni takaapäin ja vielä taistellen. Meillä ei ole itsellä ollut sen kanssa mitään ongelmia, se on kiltti ja kuuliainen meitä kohtaan, mutta kun se ei riitä. Yodan luonteessa oli paljon hyviä ominaisuuksia verrattuna esim. Joyceen, mutta se tärkein – luottamus ja hyväntahtoisuus ihmistä kohtaan – puuttui. Joyce on saanut elää laumassamme, vaikka sitä ei ole pystynyt käyttämään sen enempää jalostukseen kuin harrastukseenkaan, mutta sen kanssa on aina voinut liikkua turvallisin mielin ja se on ollut ystävällinen sekä aikuisia että lapsia kohtaan. Yoda taas ei voi sietää vieraita ihmisiä. Sellaisen koiran kanssa ei vaan pysty elämään, koska jonkun esim. pitäisi pystyä hoitamaan sitä matkojemme aikana eikä sitä olisi uskaltanut ottaa mihinkään mukaan. Uusi koti oli pois suljettu vaihtoehto, koska arvaamattomana se olisi ollut vieraiden ihmisten keskellä kuin kävelevä pommi. Kasvattajana minun on hyväksyttävä vastuuni ja estettävä se, että jonain päivänä ehkä tapahtuisi vielä jotain paljon pahempaa kuin on jo ehtinyt tapahtua.

Yodan kanssa harrastettiin hakua ja vielä viime syksynä se hakumetsällä haki vieraita ihan mielellään, eikä tätä silloin olisi mitenkään uskonut tapahtuvaksi. Kuitenkin aikuistumisen kynnyksellä jotain sen luonteessa muuttui. Surunvalitteluni Yodan entiselle perheelle ja olen pahoillani, että tämän monelta osin upean ja lupaavan koiran elämä päättyi näin lyhyeen. Kaunista ja rauhallista matkaa Yoda Joycen kanssa koirien taivaaseen.

Biitin hampaat hoidettiin

15.3.2012

Vein Biitin eilen lääkäriin ja tällä kerralla piti poistaa murtunut raateluhammas.

Rauhoituksen jälkeen hampaat kuvattiin ja siinä huomattiin myös yläetuhampaassa juuren paljastava murtuma. Biitiltä on juurihoidettu aikaisemmin alaetuhammas ja nyt mietin, että pitäisikö sama tehdä yläetuhampaalle. Juurihoitoja lähistöllä tekee kuitenkin vain Anident ja Biitti olisi pitänyt juurihoitoa varten taas kerran rauhoittaa ja ehkä jopa kahdesti. Yritin siis ajatella järkevästi koiran kannalta ja päädyin ratkaisuus, että etuhammaskin poistetaan nyt samalla. Näyttelyt on Biitin osalta lähes käyty, joten sen takia hampaita ei tarvitse enää säästellä.

Biitiltä poistettiin siis nukutuksessa kaksi hammasta ja sen lisäksi juurihoidetusta oli pudonnut paikka, ja se paikatiin samalla uudelleen. Hammaskivet poistettiin, mutta niitä oli kuulemma tosi vähän ja hampaat olivat muutenkin erinomaisessa kunnossa.

Piti taas miettiä, että mikä Biitin hampaita oikein murtaa. Tänä talvena meillä on ollut hirven luita runsaasti. Biitti syö aina isotkin luut loppuun. Toinen syy saattaa olla, että se mielellään kantelee tavaroita ja isojakin keppejä ja taistelee Flaksin kanssa kepeistä. Niiden leikit on muutenkin todella raisuja ja välillä hampaat kolahtelevat koirilla yhteen.

Varpaan kunto tarkastetiin samalla ja ortopedi oli katsonut Biitin varpaan röntgenkuvat. Hänen mielipiteensä mukaan varpaassa ei ole murtumaa vaan nivelsiteen osittainen repeäminen. Tähän ainoana hoitona on kipulääke ja lepo. Varvas on edelleen hyvin turvonnut, muttei enää yhtä kipeä. Kipulääkettä on tarkoitus vähentää nopeasti, jotta Biitti itse osaisi varoa rasittamasta varvasta liikaa.

BTW parina viime aamuna on ollut aivan upea hankikanto. Olemme koirien kanssa nauttineet ulkoilusta; minä Kicksparkilla ja koirat kirmaten 🙂

Biitin varvas ja hammas murtuneet

9.3.2012

Huomasin pari päivää sitten Biitin laukkaavan kolmella jalalla. Tarkastelin jalkaa, enkä huomannut mitään erikoista paitsi että Biitti kevensi vasenta takajalkaa niin laukassa kuin ravissakin. Pelkäsin, että joko polven ristiside on mennyt tai että lonkassa on kulumaa. Molemmat vaihtoehdot tuntuivat huolestuttavilta.

Oikeastaan oli helpotus, kun varvas alkoi voimakkaasti turvota ja huomasin vian olevan siinä. Eikun mentiin eläinlääkäriin ja varvas kuvattiin. Varsinaista murtumakohtaa ei näkynyt, mutta varpaan sivussa oli pieni irtopalan näköinen siru, joka luultavasti on irronnut tapaturman yhteydessä. Jalka pantiin pakettiin ja sen pitäisi olla paljon parempi jo ensi viikolla.

Samalla käynnillä eläinlääkäri huomasi poskihampaassa ison murtuman, jossa hampaan ydin on näkyvissä. Varattiin samalla aika ensi viikolle hampaan poistoon.

Keväinen talvipäivä

3.3.2012

Tänään oli upea keväinen talvipäivä. Yoda on vaikuttanut perheen kokoonpanoon niin, että pojat majailevat hoitolassa ja Yoda on sisällä Joycen ja välillä myös Biitin kanssa. Tänään kokeiltiin ulkoilua myös kokoonpanolla Yoda ja Doyle.

Etualalla Doyle, keskellä Biitti ja perää pitää Flaksi


Yoda ja Doyle


Joyce 12,5 vuotias virkeä vanhus


Yoda harjoittelee lentoboxissa olemista

Doylella mahanpuruja

13.10.2011

Koiramme ovat nyt pari viikkoa syöneet hirven luita ja roippeita. Pidän koiria luiden kaluamisessa valvonnassa, että niistä ei tulisi mitään mahaongelmia, mutta Doylen kanssa ote on päässyt vähän lipsumaan. Sen on tapana siepata luu, ja hävitä jonnekin pöpelikköön tuntikausiksi.

Toissapäivänä Doyle oksensi ruokansa heti syötyään, samoin eilen molemmat ruoat. Eilen se oli muutenkin tosi levoton ja yöllä halusi koko ajan ulos. Aamulla minun hermo ei enää pitänyt ja kiikutin Doylen tutkimuksiin peläten, että luunpalat ovat tukkineet suolen.

Lääkärissä Doyle tutkittiin, otettiin normaalit verinäytteet, haimakoe ja röntgenkuvattiin ja onneksi kaikki näytti hyvältä paitsi että paksusuoli on tosi ärtynyt. Lääkityksenä saimme oksennuksenestolääkettä ja mahalaukun limakalvoja suojaavaa lääkettä. Näillä mennään nyt toistaiseksi. Jos oksentelu kaikesta huolimatta jatkuu, täytyy Doylesta ottaa varjoainekuvat.

Doyle oli klinikalla tosi kiltti potilas. Kuvatkin saatiin otettua ilman rauhoitusta vaikka päydällä joutui olemaan selällään kaukalossa vaikka kuinka pitkään. Kehuivat hyvähermoiseksi ja rauhalliseksi koiraksi, mitä Doyle onkin 🙂

Joycen kipututkimuksen koodi avattu

26.9.2011

Saimme eilen tiedon Joycen keväisestä kipututkimuksesta, että sokkokoodit on avattu. Joyce sai lonkkaansa Botox-pistoksen aivan kuten olimme jo arvanneet. Joyce selvisi koko kipututkimusajan ilman muuta kipulääkettä. Kesällä olemme joutuneet aloittamaan kipulääkityksen ja nyt syksyllä annosta on kasvatettu maksimiin. Joyce on siitä huolimatta ollut aikaisempaa kivuliaampi. Botoxin teho Joycen tapauksessa kesti noin puoli vuotta.

Sovimme tutkimusta johtavan eläinlääkärin kanssa, että nyt aloitamme kipulääkityksen epilepsialääkkeellä gabapentiini ja jos lääke tehoaa, tulehduskipulääkkeen voi jättää parissa viikossa kokonaan pois.

Itse tutkimuksen tulokset (botuliinin teho verrattuna lumelääkeryhmään) selviävät vasta joskus ensi keväänä.