Archive for the ‘Kokeet’ Category

Butte (Pikkujalon Bellybuster) luonnetestissä

12.5.2012

Butte osallistui tänään luonnetestiin Raisiossa ja ajelimme katsomaan Buten suoritusta.

Butella oli koko perhe mukana ja se luultavasti hieman haittasi testin kulkua, koska koko ajan olisi pitänyt tietää, missä muu perhe on. Lopputulos ei siis ollut kovin mairitteleva, mutta toisaalta tärkeät osat luoksepäästävyys ja laukauspelottomuus menivät läpi parhaimmilla arvosanoilla.

Testi alkoi leikillä ja sitä Butte ei halunnut tehdä ollenkaan. Se ei lähtenyt mukaan leikkiin sen enempää tuomarin kuin ohjaajankaan kanssa. Sen sijaan se yritti kovasti nähdä parkkipaikalle, missä olivat Perttu ja Aulis.

Sitten oli vuorossa kelkka ja sitä Butte ei katsonut ollenkaan eli yritti vaan edelleen nähdä parkkipaikalle ja kun kelkka tuli kohdalle, vilkaisi sitä vain nopeasti ilman minkäänlaista mielenkiintoa.

Mikäs kumma tämä on?


Seuraavaksi tuli uhka ja sen osion Butte selvitti hyvin eli puolusti Heidiä ihan kunnolla. Uhka tuli parkkipaikan suunnalta, joten sitä Buten oli vaikea olla huomaamatta 🙂

Uhkaaja


Haalarilla ja räminätynnyrillä Butte hieman havahtui koomastaan ja palautuikin suht’ nopeasti. Pimeä huonekin oli mennyt jotenkuten.

Koliseva tynnyri pyörii takaa

Sitten vielä testataan koiran terävyyttä niin että se on uhan tullessa seinässä kiinni yksin. Butelle oli aika kauhistus joutua seinään kiinni (tallikoirana maatilalla Butte ei ole koskaan kytkettynä) ja se pakitti rimpuillen seinästä niin pitkälle kuin pystyi. Siinä Butte kökötti uhan tullessa tuijottaen tiukasta seinään. Mitä ilmeisemmin seinä oli sille suurempi paha kuin ihmisen uhka.

Lopuksi vielä tuli laukaukset koiran kävellessä kohti ja pysähtyessä ja niihin Butte ei reagoinut mitenkään.

Pisteet osa-alueittain:

Toimintakyky -1 pieni
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu -2 riittämätön
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Tempramentti -1a häiritsevän vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma

Yhteispisteet +42 ja tuomareina Tarja Natsuoi & Sirpa Heilä

Jos tulosta vertaa Ranskan jalostustarkastuksen luonnetestiosioon, niin sen Butte olisi selvittänyt kirkkaasti arvosanalla EXC, koska puolustushalu, luoksepäästävyys ja laukausvarmuus olivat kaikki parhaat mahdolliset 🙂

Vaikka tulos ei ehkä ollut paras mahdollinen, niin se kuvasi kuitenkin Buttea aika hyvin. Tuomari totesi lopuksi Buten olevan ihan kiva koira ja varmasti sen kanssa pärjää siinä tehtävässä mihin se on otettukin. Tempramentista tuli ikävä kyllä häiritsevän vilkas, koska Butte ei tosiaan kyennyt keskittymään mihinkään parkkipaikan vahtimisen takia. Tuomari kuitenkin totesi, että sen hermorakenne on vilkkaudesta huolimatta ihan normaali.

Heidillä ja Pertulla oli mukana myös Buten ja Doylen pentu Tico, joka alkaa jo olla aikuinen, joskin vielä ulkomuodoltaan hieman honkkeli. Ticokin on kivan oloinen koira, joskin kuulemma huomattavasti emoaan rauhallisempi 🙂

Kiitos Heidi ja Perttu.

Tico

Biitin kanssa jälkikokeessa

8.9.2011

Käytiin Lahdessa iltakokeessa ja Biitti osallistui avoimen luokan jälkikokeeseen.

Koe alkoi tottiksella ja virheitä tuli roppakaupalla. Kaikki jättävät liikkeet Biitti meni maahan ja liikkeestä maahan menossa ja seisomisessa ennakoi reilusti. Sen lisäksi myös luoksetulossa tuli suoraan sivulle, joka on täysin uusi juttu. Jotain muutakin haparointia löytyi, mutta saattiin kuitenkin kasaan 72 pistettä eli vielä kiinni tuloksessa.

Seuraavana oli vuorossa esineruutu, joka on Biitin bravuuri. Tällä kerralla ei löytynyt yhtään esinettä :(. Koira kyllä työskenteli hyvin, lähti ihan innokkaasti joka lähetyksellä ja irtosi ihan ruudun takarajalle ja ilmeisesti meni aika läheltä kaikkia kolmea esinettä, mutta ei vaan löytänyt. Ainoa ero harjoituksiin oli, että nyt satoi aika reilusti ja sitä ei ole harjoiteltu. Ehkä sade huuhtoi esineistä hajua.

Jäljelle lähtiessä olin jo aika varma, että ei tästä enää tulosta tule, koska se olisi vaatinut ihan nappisuorituksen. Biitti lähti janalta ensin hieman vinoon, josta takaisinkutsu janalle. Toisella yrittämällä Biitti lähti takajäljelle (uusi juttu) ja vasta kolmannella päästiin matkaan. Biitti teki alussa omituisen lenkin, eli palasi lähes takaisin janalle. Mietin, että lopetanko tähän, mutta sitten päätin, että yritetään nyt vielä ja palasin kohtaan, jossa tiesin jäljen varmasti kulkeneen. Tällä kerralla Biitti lähti hyvin ja keskittyneesti seuraamaan jälkeä. Biitti löysi 4 keppiä ja tulimme jo takaisin lähes alkukohtaan. Katsoin kelloa ja totesin, että puoli tuntia oli kulunut ja olin melko varma, että yksi keppi on jäänyt välistä (eka oli tosi kaukana). Ajattelin siis, että emme saa kuitenkaan tulosta ja kun Biitti näytti lopussa taas kadottaneen jäljen, niin päätin kiiruhtaa metsästä pois. Tosi typerää minulta, koska jälki oli kuulemma lopussa tehnyt vielä yhden kulman ja kaksi viimeistä keppiä olivat tosi lähekkäin viimeisella lyhyellä suoralla. Olisi vaan pitänyt ottaa riski ajan ylityksestä ja antaa Biitin vielä etsiä viimeinen kulma. Jälkiosuudesta tuli 112 pistettä.

Vaikka tulosta ei tullut, niin olen kuitenkin tyytyväinen Biitin jäljestyksestä. Näin, että se pystyy suoriutumaan avoimen luokan jäljestä ja tehdyt virheet olivat omiani. Ei kun uutta matoa koukuun 🙂

Doyle hölkytteli hakukokeessa

16.4.2011

Doyle osallistui tänään ensimmäiseen hakukokeeseensa. Pohjana oli, että harjoiteltu oli edellisen kerran noin puoli vuotta sitten. Kun kokeeseen ilmoittauduttiin, oli vahvasti käsitys, että pääsisi harjoittelemaan ennen koetta, mutta lumitilanne esti harjoittelun.

Kisassa oli kuusi koirakkoa ja ensimmäisenä oli maasto-osuus. Koska Doyle oli ainoa alokasluokan koira, jouduimme kolme tuntia odottelemaan vuoroamme. Kun Doylen vuoro tuli, se käveli kuin sunnuntailenkillä maastoon. Koirassa ei juuri näkynyt mitään kiihkoa metsään kuten aina harjoituksissa näkyy.  Sama peli jatkui hakuradalla,  koira ei irronnut ollenkaan eikä sillä kaiketi ollut mitään käsitystä, miksi metsässä yleensä oltiin. Sen mielestä oli ihan kiva hengailla ohjaajan ja tuomarin seurassa. Mitäs niitä ihmisiä hakemaan kun keskilinjallakin oli ihan kivaa porukkaa. Ohjaaja teki parhaansa koiraa lähetääkseen ja kun se ei tuottanut tulosta, ohjaaja keskeytti kisan. Muihin osioihin emme sitten lähteneet Doylen nolattavaksi. Näin tällä kerralla. Toivottavasti parempi taito ja into ensi kerralla:)

Juicen sanoin:"Tässä naamassa arpikin kaunistus ois" 🙂

Intoa puhkuva hakutiimi odottaa vuoroaan radalle

Biitti ja Doyle MH-luonnekuvauksessa

19.9.2010

Biitti ja Doyle kävivät lauantaina Suomen Beauceron yhdistyksen järjestämässä MH-kuvauksessa Lempäälässä.

Yllätyksiä tuli molempien osalta, mutta ehkä Biitti oli näistä kahdesta suurempi yllätys ja ei niin positiiviseen suuntaan. Doylen osalta suurin yllätys oli, että se leikki testinohjaajan kanssa. Biitin osalta vielä paljon suurempi yllätys oli, että se taas ei lähtenyt mihinkään leikkiin ei TO:n eikä minun kanssani, vaikka se kotona on huomattavasti Doylea kovempi ja vietikkäämpi leikkijä. Sitten vielä Biitin osalta oli suuri yllätys, että se reagoi laukauksiin (ammuttiin vain kolme kertaa ja regointi tuli passiivisessa vaiheessa pienenä levottomuutena). Kävimme Biitin kanssa luonnetestissä 6 viikkoa sitten ja siellä se ei reagoinut laukauksiin millään tavalla eikä ne ole myöskään kertaakaan olleet ongelma PK-kisoissa ja kotonakin on sille ammuttu ihan pienestä pitäen. Myös Ranskassa jalostustarkastuksessa Biitti läpäisi ammunnan puhtain paperin. Tästä voi päätellä, että rata oli Biitille raskas ja kuormittuneena se näköjään reagoi laukauksiin.

Olimme muutama viikko sitten katsojina Santahaminassa järjestetyssä MH-kuvauksessa ja järjestelyt olivat melko lailla erilaiset. Lempäälässä testirata oli hyvin ahtaalla ja epätasaisilla alustalla ja katsojat hyvin lähellä suorittavaa koirakkoa. Santahaminassa taas oli avara tasainen maasto, eri osa-alueet suoritettiin kaukana toisistaan ja katsojat olivat huomattavasti kauempana. En tiedä, että vaikuttavatko järjestelyt lopputulokseen, mutta Santahamina oli kyllä paljon miellyttävämpi ympäristö ainakin ohjaajalle. Erityisesti olisin Lempäälässä toivonut katsojien olevan paljon kauempana. Doyle esim. kävi useaan otteeseen yleisön joukossa, joka kiinnosti sitä huomattavasti muuta toimintaa enemmän.

Etäleikissä molempien koirien osalta huomasi, että ne ovat hakukoiria. Kumpikin lähti etäleikkijän luo piilolle ihan kuin hakuharjoituksissa haamun luo, mutta kun olivat siellä käyneet, niin tulivat pois, eikä leikki enää kiinnostanut. Vaikka molemmat tekivät minusta aivan samoin, jostain syystä Doyle sai osiosta 5c Uteliaisuus “saapuu avustajan luo suoraan ilman apua” ja Biitti  vastaavasti  “ei osoita kiinnostusta”. Tarkistimme asian vielä videolta ja kyllä Biitti menee omatoimisesti avustajan luo piilolle ja vielä melko ripeästi. Pöytäkirjan tarkastaminen siis kannattaa tehdä heti paikanpäällä, vaikka se onkin MH-luvauksessa aika työlästä. Valitusmenettely on Kennelliiton muutoksenhakuohjeen mukainen ja pitäisi siis tehdä tunnin kuluessa tulosten julkistamisesta. Jos ei niin tee, valitusoikeus menetetään, kuten meille nyt kävi.

Laiskuuttani panen molemmat tulokset samaan ruudukkoon. Biitti (Pikkujalon Bad Beat)= B ja Doyle (Tomeran Doyle) = D .

1a. KONTAKTI
Tervehtiminen
B ja D:

Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen

1b. KONTAKTI
Yhteistyö
B ja D:

Lähtee mukaan, mutta ei ole kiinnostunut TO:sta

1c. KONTAKTI
Käsittely
B ja D:

Hyväksyy käsittelyn

2a. LEIKKI 1
Leikkihalu
B: Ei leiki – ei osoita kiinnostusta

D: Leikkii – aktiivisuus lisääntyy/vähenee

2b. LEIKKI 1
Tarttuminen
B: Ei tartu, nuuskii esinettä

D: Tarttuu heti koko suulla

2c. LEIKKI 1
Puruote ja taisteluhalu
B: Tarttuu viiveellä, irrottaa/pitää, ei vedä vastaan

D: Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes TO irrottaa

3a. TAKAA-AJO B ja D:

Ei aloita

3b. TARTTUMINEN B ja D:

Ei kiinnostu saaliista, ei juoksen perään

4. AKTIVITEETTITASO B: Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata

D: Tarkkailevainen, toiminnot ja rauhattomuus lisääntyy vähitellen

5a. ETÄLEIKKI

Kiinnostus

B: Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja

D: Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja

5b. ETÄLEIKKI
Uhka/aggressio
B ja D:

Ei osoita uhkauselkeitä

5c. ETÄLEIKKI
Uteliaisuus
B: Ei saavu avustajan luo

D: Saapuu avustajan luo suoraan ilman apua

5d. ETÄLEIKKI
Leikkihalu
B: Ei osoita kiinnostusta

D: Ei leiki – osoittaa kiinnostusta

5e. ETÄLEIKKI
Yhteistyö
B ja D:

Ei osoita kiinnostusta

6a. YLLÄTYS

Pelko

B: Pakenee enintään 5 metriä

D: Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista

6b. YLLÄTYS
Puolustus/aggressio
B ja D:

Ei osoita uhkauseleitä

6c. YLLÄTYS
Uteliaisuus
B: Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin

D: Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa

6d. YLLÄTYS
Jäljellejäävä pelko
B ja D:

Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla

7a. ÄÄNIHERKKYYS
Pelko
B ja D:

Pakenee enintään 5 metriä

7b. ÄÄNIHERKKYYS
Uteliaisuus
B ja D:

Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa

7c. ÄÄNIHERKKYYS
Jäljellejäävä pelko
B ja D:

Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä

7d. ÄÄNIHERKKYYS
Jäljellejäävä kiinnostus
B: Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan

D: Pysähtyy, haistelee ja katselee laitetta yhdellä ohituskerralla

8a. AAVEET
Puolustus/aggressio
B: Ei osoita uhkauselkeitä

D: Osoittaa yksittäisiä uhkauselkeitä

8b. AAVEET
Tarkkaavaisuus
B: Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista

D: Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja

8c. AAVEET
Pelko
B ja D:

On enimmäseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimnatkanottoa

8d. AAVEET
Uteliaisuus
B: Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin

D: Menee katsomaan ilman apua

8e. AAVEET

Kontaktinotto aaveeseen

B ja D:

Ottaa itse kontaktia avustajaan

9a. LEIKKI 2

Leikkihalu

B: Ei leiki – ei osoita kiinnostusta

D: Leikkii – aktiivisuus lisääntyy/vähenee

9b. LEIKKI 2
Tarttuminen
B: Ei tartu, nuuskii esinettä

D: Tarttuu heti koko suulla

10. AMPUMINEN B: Häiriintynyt, pelokas/Yrittää paeta

D: Häiritsevyys lisääntyy leikin/passiiisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön

Kennelliiton mukaan MH:n tarkoitus on kerätä aineistoa koiran käyttäytymisestä ohjeen määrittelemissä tilanteissa. Kuvaustuloksia roduittain yhdistelemällä saadaan tietoa rodulle tyypillisestä luonteesta. Yksittäisen koiran MH kuvaa näin koiran luonteenominaisuuksia sekä yksilönä että rodulle tyypilliseen ja ihanneluonnekuvaan verrattuina.

Mitä tästä sitten jäi käteen. Suomessa ei vielä ole kuvattu niin montaa beussia, että olisi olemassa jotain yhteenvetoja tai ihannekuvaakaan. Ruotsissa vastaavat löytyvät, mutta en tiedä, että onko tämän perusteella saatu siellä rodun luonteeseen jotain muutoksia ja jos, niin mihin suuntaan. Itse en pidä tätä testiä mitenkään kaiken ratkaisijana ja ihmeiden tekijänä, kuten nykyään tunnutaan yleisesti ajateltavan. Joka tapauksessa testi on erittäin kallis ja koska tulkinta puuttuu kokonaan, niin yksittäinen koiranomistaja ei ehkä saa kovin paljon irti testistä. Testi muutenkin minusta enemmän palvelee rotuyhdistystä ja kasvattajia kuin yksittäistä koiranomistajaa.

Verrattuna MH-kuvausta luonnetestiin nämä testaavat koirista eri asioita ja eri tavoin. Luonnetestissä testaaja tulkitsee koiran käyttäytymistä eri osioissa kun taas MH:ssa ei tulkita mitään (miksi koira teki niinkuin teki) vaan pelkästään kirjataan ylös käyttäytyminen.  Luonnetestiä usein arvostellaan, että tuomari ei osaa tulkita koiraa oikein, mutta toki MH-kuvauksessakin sen käyttäytymisen voi nähdä eri tuomari eri tavoin.  Yhtäältä myös testitilanne voi vaihdella ja testin aikana olla häiriöitä yms.  Ne eivät pöytäkirjassa näy. Luonnetestissä koiraa uhataan ihmisen toimesta useampaankin kertaan kun taas MH-kuvauksessa ei ole uhkaa ihmisen taholta ollenkaan. Molemmissa testeissä on hyvät ja huonot puolensa ja jos koirastaan haluaa mahdollisimman paljon tietoa, molemmissa kannattanee käydä.

Muutama kuva lopuksi. Kiitos Petti kuvaajana toimimisesta.

Kolme minuuttia tekemättä mitään on pitkä aika

Biitti tutkii haalarin

Metsästä tulee aave

Doyle leikkisänä

Räminälaitteella

Aaveesta paljastuikin ihminen

Biitti luonnetestissä helteisessä Karkkilassa

8.8.2010

Biitti jäi keväällä luonnetestaamatta kun oli jo tiineenä silloin kun Retu ja Lilli testattiin. Tänään puute paikattiin ja mentiin Karkkilaan luonnetestiin.

Aluksi testi käynnistyi hieman tahmeasti kun Biitti ei oikein tahtonut innostua leikistä. Sekin sujui jotenkuten pienen hetsauksen jälkeen.  Kelkkaan Biitti suhtautui aika neutraalisti,  haukkui kyllä, mutta ei pitänyt sitä paljon minään. Kun kelkka tuli kohdalle, meni heti katsomaan. Uhan Biitti otti tosissaan ja puolusti minua todella hyvin, mutta heti kun uhka väistyi, lopetti puolustuksen, aivan malliesimerkin mukaisesti.  Möröt ohitettiin aika hyvin, mutta toisella kierroksella jäi pieni muisto ikävästä kolinasta.  Pimeässä huoneessa Biitti lähti vähän hitaasti, mutta kun pääsi vauhtiin, tuli hyvin ja määrätietoisesti minun luokseni. Seinässä taas Biitti puolusti hyvin itseään, mutta kun uhka väistyi, oli välittömästi kaveria uhkaajan kanssa.

Biitillä jäivät kaikki osa-alueet hienosti plussalle ja erityisen tyytyväinen voi olla puolustushalusta,  toimintakyvystä ja terävyydestä. Pisteet menivät melkein yks’yhteen Retun pisteiden kanssa eli ainoat erot olivat terävyys, tempramentti ja kovuus.

Biitti oli oikein hyvä ja sai tuomareilta kehut. Söderholm erityisesti mainitsi, että tällaisia koiria hän toivoisi tästä rodusta enemmänkin näkevänsä ja mainitsi, että voimme olla tyytyväisiä erittäin hyvästä ja toimivasta koirasta. Ja niin tietysti olemmekin 🙂

Pisteet osa-alueittain:

Toimintakyky +2 hyvä
Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma

Yhteensä pisteet + 189

Tuomarit Bengt Söderholm ja Tarja Matsuoi

Biitti on havainnut kelkan

Biitti puolustaa emäntää

Biitti puolustaa itseään

Uhka väistyi ja Biitti rentoutui välittömästi

Röykän kyläkisat

5.12.2009

Saimme alkuviikolla peruustuspaikan Röykän hakukisoihin ja pitihän vielä yksi tänä vuonna kokea.

Emme harjoitelleet yhtään normaalia enempää, mutta sekoitimme Biitille pakkaa niin, että minä ohjasin maaston ja kepo tottiksen.

Päivä alkoi henkilöetsinnällä. Biitti otti heti etusivulta hyvän piston myötä ensimmäisen maalimiehen ja ilmaisi sen hyvin. Tästä jatkoimme toiseen etukulmaan, josta koira palasi myös rulla suussa. Lähdin näytölle ja ilmaisu osottautui vale-sellaiseksi. En vielä hermostunut, mutta ikävä kyllä myös seuraava muutoin hyvä pisto päättyi valeilmaisuun ja henkilöetsintä oli siinä.

Ensimmäisestä maalimiehestä ja sen ilmaisusta tuli täydet pisteet, työskentelystä vain muutama, kun tuomari ei juuri ehtinyt työskentelyä nähdä. Yhteensä henkilöetsinnästä tuli 52 pistettä ja tuomarin kehut ohjaajan ja koiran hyvästä suhteesta. Jos jotain hyvää esityksestä hakee, niin koira oli innokas ja teki kauniit pistot.

Päätimme taas totuttuun tyyliin jatkaa kisaa loppuun maksettuna harjoituksena. Seuraavana vuorossa oli esineruutu. Biitti irtosi hyvin ja kävi noukkimassa esineen ekalla pistolla läheltä etureunaa. Esineen nouto oli kuulemma päivän nopein suoritus ja 28 pistettä. Pari pistettä meni siinä, kun Biitti pudotti esineen ennen luovutusta.

Seuraavaksi ajeltiin kentälle ja vuorossa oli tottelevaisuus. Kepo kertoo tarkemmin:

Biitti oli kentälle mennessä aika vaisun tuntuinen, ja ajattelin ettei tästä taida tulla paljon mitään. Meillä oli ensimmäisenä paikallaolo, ja ilmoittautumisen jälkeen Biittiä paikallamakuupaikalle seurauttaessani fiilis parani, sillä Biitti seurasi melko halukkaasti. Paikalle jättö oli ok, ja tunsin oloni hieman varmemmaksi.

Kun pari (beauceron myös, Punasukan Sinisiipi – meille tuntuu aina osuvan pariksi toinen beussi, jos vain mahdollista) oli tehnyt hypyt, hain Biitin paikallaolosta, ja kaikki oli ok. Myös seuraaminen sujui ihan hyvin, tosin henkilöryhmässä Biitti hieman haahuili. Ensimmäinen pettymys tuli istumisessa, Biitti istui parin askeleen jälkeen reilusti ennakoiden, tosin pysyi asennossa myöhemmin tulleen käskyni ja irtaantumiseni ajan. Loppuosa meni niin kuin pitääkin.

Maahanmenossa ja luoksetulossa sama jatkui, Biitti istui parin askelen jälkeen ja meni sitten käskystäni maahan. Luoksetulo ok, joskin jäi kauas.

Tasamaanouto meni Biitin kykyjen ylärajoilla, luovutus hieman kaukaa ja pikaisesti, muuten on aina riski kapulan tiputuksesta. Hyppynoudossa Biitti meni ekalla käskyllä katsomaan estettä ja palasi sitten ilman käskyä luokseni. Uudella käskyllä Biitti teki kaikkien suureksi hämmästykseksi ilmavan hypyn ja haki esineen hypäten erittäin ilmavasti myös takaisin. Luovutus kuten edellä, mutta vielä hätäisemmin.

A-esteellä Biitti ylitti esteen mennessä ja otti esineen, mutta kiersi esteen palatessa. Luovutus tuttuun tyyliin. Eteenmenossa en enää riskeerannut ennakointia vaan katsoin käskyn jälkeen Biittiä ja annoin vielä käsiavun. Tuomari noteerasi katseen, vaan ei käsiapua. Itse eteenmeno sujui hyvin, tosin ensimmäisellä ”maahan”-käskyllä Biitti kääntyi minua kohti ja alkoi hiippailla luokse, mutta toinen tuotti toivotun tuloksen.

Kerrankin kaikista liikkeistä edes jotain pisteitä, ja kokonaistulos tottiksesta 74.

Kisassa oli mukavan rento tunnelma ja pieni kiva porukka (vain 6 koirakkoa). Mukana oli siis myös toinen beussi Punasukan Sinisiipi, jolle tuli tänään koulutustunnus. Onnittelut siitä. Tuomari Martina Matikaiselle erityiskiitos rennosta mutta tarkasta arvostelusta.

Tottistelemassa

Biitti jälleen hakukokeessa

11.10.2009

Kepo kertoo: Kävimme jälleen Biitin kanssa kokeilemassa hakukoetta. Edellisten kokeiden epäonnistumisten jälkeen osa-alueita oli hiottu, varsinkin henkilöetsintää. Se oli harjoituksissa sujunut paljon paremmin, mutta tuntui silti lähtiessä edelleen epävarmimmalta osiolta.

Päivä alkoi ilmoittautumisella ja koirien tarkastuksella Nummelan mikroautoradan viereisessä metsässä klo 8:30. Paikalla oli 5 voittajaluokan, 1 avoimen luokan ja 4 alokasluokan koiraa. Biitti sai arvonnassa numeron 8, ja suoritti siis alokasluokan koirista toisena.

Ensimmäisenä oli esine-etsintä, joka sujui hyvin. Biitti työskenteli varsin hyvin, joskin jotkut pistot olivat melko lyhyitä. Tarvittava esine nousi kuitenkin melko pian, ehkä neljännellä pistolla. Luovutuksessa Biitti ensin pudotti esineen, mutta nosti sen sitten ja luovutti asiallisesti. Luovutuksesta rokotettiin yksi piste, saldo siis 29.

Sitten oli pidempi odotus ennen henkilöetsintää, ja kun vesipullokin oli jäänyt kotiin, päätimme käydä välissä kotona. Tämä oli ehkä virhe ja laski mahdollisesti koiran virettä, joka ei tunnetusti muutenkaan tahdo kestää koko päivää.

Henkilöetsintään lähdettäessä koira tuntui haluttomalta, ja haluttomuus näkyi heti myös radalla. Ensimmäisille pistoille Biitti ei lähtenyt ollenkaan, sitten teki yhden piston keskilinjaa pitkin, ja vasta sitten suostui lähtemään oikealle pistolle. Tällä pistolla Biitti kävi lähellä maalimiestä, otti rullan suuhun, toi sitä vähän matkaa ja irrotti sitten. Päätin kuitenkin hyväksyä ilmaisun (mikä oli virhe, sillä Biitti on joskus harjoituksissakin ottanut rullaa saatuaan hajun tarkentamatta sitä, mutta sen sijaan on aina tuonut rullan perille asti kun maalimies on oikeasti löytynyt). Näytölle koira ei sitten lähtenytkään, vaan juoksi keskilinjaa eteenpäin. Keskeytin näytölle menon, ja näin siis ensimmäinen valeilmaisu.

Uudella yrityksellä Biitti kävi maalimiehellä, otti rullan, toi sen ja näytti mallikkaasti, mutta oli selvästi pettynyt kun makkaraa ei tullutkaan. Seuraavalla tyhjällä pistolla toiselle puolelle koira sitten palkitsi itse itsensä rullalla, ja toinen valeilmaisu ja osion keskeytys oli tosiasia. Pisteitä tänään 49.

Tottikseen lähtiessä koiran huono vire oli edelleen selvästi havaittavissa, mutta kun kokeeseen on kerran tultu, niin sehän tehdään loppuun (paitsi tietysti jos koira loukkaantuu tai on sairas, mistä nyt ei ollut kyse). Seuraaminen oli vaisua ja välillä koira jätätti, arvosana silti vielä hyvä. Istumisessa koira ennakoi ja meni lopulta maahan, puutteellinen. Maahanmenossa koira ennakoi vielä enemmän istumalla ensin, meni sitten käskyn saatuaan maahan ja tuli vaisuhkosti luokse – ”nippa nappa” (tuomarin sanoin) tyydyttävä. Tasamaanoudossa Hiiden Haukkujen Biitin mielestä outo kovapuinen kapula oli taas kompastuskivenä, Biitti otti sen erittäin vastahakoisesti suuhunsa ja pudotti pari metriä ennen luovutusta, eikä lisäkäskyilläkään tuonut sitä, puutteellinen. Hyppynoudossa kapula oudoksutti edelleen, ja hyppy takaisinpäin jäi tekemättä. Kapula tuli silti perille, puutteellinen. Estenoudossa sentään este ylitettiin kumpaankin suuntaan ja kapulakin tuotiin jotenkuten, erittäin hyvä. Eteenlähettäminen oli muuten ok, mutta maahanmenoon vaadittiin toinen käsky (olisin voinut ehkä odottaa aavistuksen pidempään ennen uuden käskyn antamista), ja Biitti nousi sivulle ennen lupaa – tyydyttävä. Paikallaolo oli tänään ainoa, josta ei huomauttamista löytynyt, erinomainen. Yhteensä 67.

Biitti ei selvästikään pysty syystä tai toisessa ainakaan hakukokeessa suoriutumaan lähellekään harjoitusten tasoa, ja nyt pitääkin tarkkaan harkita mitä jatkon suhteen tehdään.

Biitin kolmas hakukoe – ei vieläkään tulosta

16.8.2009

Biitti oli eilen tuomarikoulutuksen harjoituskoirana ikäänkuin tämänpäiväisen kisan kenraaliharjoituksissa ja pieleen meni. Biitti haistoi kaikki ukot ja kävi kahdella vaan ei ilmaissut yhtään. Ajateltiin kotona, että nyt on ääripäät käyty rullan kanssa eli sitä on kannettu koko piston ajan lähetyksestä alkaen ja nyt ei otettu suuhun ollenkaan. Toivottiin, että jospa huono kenraaliharjoitus johtaisi hyvään kisasuoritukseen.

Aamu valkeni kesän sateisimpana ja kylmimpänä. Ainakin Kepolla oli aamulla lievää vastahankaisuutta kisaan lähtemisessä. Sade kuitenkin lakkasi sopivasti kokeen alkaessa, eikä koko aikana tullut kuin yksi n. minuutin mittainen kuuro. Lopussa aurinkokin tuli esille.

Ensimmäisenä oli tottelevaisuus ja sen Biitti selvitti tällä kerralla ihan kunniakkaasti. Tasamaanoudossa outo kapula ei taaskaan miellyttänyt, ja Biitti pudotti sen puolivälissä ja uuden käskyn saatuaan toi melkein käsiin asti, pudotti kuitenkin juuri ennen kuin ohjaaja sai siitä kiinni. Liikkeestä kuitenkin arvosanaksi hyvä. Pystyestenoudossa Biitti kävi noudon sijaan haistelemassa A-estettä ja lisäkäskyistä huolimatta nouto jäi tekemättä, joten liike meni nollille. Eteenmenossa koira meni maahan vasta toisella käskyllä, arvosana hyvä. Kaikista muista liikkeistä tuli erinomainen ja yhteensä 80 pistettä.

Sitten vuorossa oli henkilöetsintä. Biitti oli alusta asti haluton ja teki huonoja pistoja, mutta tuulen puolelta hajun saatuaan löysi ukon ja ilmaisi sen hyvin. Tuulettomalle puolelle huonot pistot eivät kuitenkaan riittäneet kahden muun löytymiseen, ja lopussa vähäkin työskentelyhalukkuus loppui kokonaan. Pisteitä yhteensä 68 (40+10+18).

Viimeisenä oli esineruutu ja siinäkin oli havaittavissa motivaation puute. Biitti irtosi huonosti, mutta onneksi esine oli lähellä ja löytyi. Tästä osiosta tuli 27 pistettä.

Kaikenkaikkiaan siis Pohjan hakukokeesta pisteitä saatiin kasaan 175 (tuomarina Makkoset), joka on tähänastisista yrityksistä paras saavutus. Itse kisa sujui vauhdikkaasti, yhdeksän koiran hakukoe oli ohi kolmessa tunnissa, mitä voidaan kahdella tuomarilla pitää erinomaisena saavutuksena. Tottiskenttä oli vähän turhan pieni, mutta maastot muuten aivan kohtuulliset, joten siitä Biitin suoritus ei ainakaan jäänyt kiinni.

Biitillä on pikkuhiljaa juoksu tulossa, joten ajateltiin senkin ehkä vaikuttaneen motivaatioon. Mene ja tiedä, mutta nyt ollaan kuitenkin vaiheessa ”kyllä se kotona osaa” ja jotenkin tämä osaaminen olisi saatava siirrettyä myös kisatilanteeseen. Siinä riittääkin haastetta.

Biitin toinen hakukoe

19.4.2009

Biitti osallistui toistamiseen alokasluoan hakukokeeseen, joka tällä kerralla pidettiin Vihdissä. Päivä oli aurinkoinen, mutta melko vilakka ja tuulinen.

Ensimmäisenä oli esineruutu, jossa Biitti työskenteli kohtuullisesti, mutta pudotti ensimmäisen esineen, vaihtoi toiseen (hansikas), pudotti senkin, toi pois ruudusta lähetyssivulle ja sylkäisi sen n. 5m ohjaajasta. Otti uudestaan useamman käskyn jälkeen, tapporavisti, ja lopulta mitenkuten luovutti ohjaaajalle, tuloksen 18/18 esineestä ja vain 6/12 työskentelystä, eli yhteensä 24/30 pistettä.

Kisa jatkui henkilöetsinnällä. Jos jotain positiivista hakee, niin koira oli melko innokas. Harmiksemme jo edellisissä kisoissa ilmennyt virhe, eli rullan ottaminen suuhun jo pistolle lähdettäessä toistui, mutta vakavampana. Edellisellä kerralla Biitti oli kuitenkin lopettanut rullan kanniskelun työskentelyn edetessä, muttei tällä kertaa. Ensimmäinen pisto meni valeilmaisuksi, toisella löytyi ukko (vaikka tuomarikokelas oli – maalimiehen mielipiteestä huolimatta – sitä mieltä, että ukko löytyi vasta näytöllä), kolmatta ja neljättä ”ilmaisua” ohjaaja ei kelpuuttanut, minkä jälkeen tuomari ilmoitti, että jos koira vielä lähtee pistolle rulla suussa, niin suoritus keskeytetään. Näin myös tapahtui.

Viimeisenä oli edellisella kerralla täysin pieleen mennyt tottelevaisuusosuus. Muut liikkeet sujuivat kohtalaisesti, seuraamisestakin sentään tyydyttävä, mutta Biitti ei suostunut ottamaan noutokapulaa lainkaan suuhunsa. Tasamaanoudossa koira lähti halukkaasti noutamaan ja tapaili kapulaa suuhunsa, muttei tarttunut. Lisäkäskyllä meni uudestaan kapulan luo, muttei edelleenkään ottanut. Kapulan vastenmielisyyden takia estenoudoissa lisäksi hypytkin jäivät pääosin suorittamatta. Näin kolme arvokasta liikettä täysin nollille. Muista saatiin 51/60.

Seuraavaksi koulutuksessa on siis kiinnitettävä huomio valeilmaisuihin. Tiesimme, että tämä voi tulla ongelmaksi, koska Biitti muutenkin kiihtyessään ottaa esineitä suuhunsa. Harjoituksissa olemme ottaneet ilmaisut pelkästään irtorullilla ja toivoneet, että kokeessa koira ei ota rullaa ennenaikojaan. Lisäksi uutena ja hieman yllättävänä ongelmana vieraaseen kapulaan tarttumattomuus, joka saattaa olla hankalakin korjattava. Alustavasti näyttäisi siltä, että suussa ei ole hammas- tai muita vammoja, josta tuo olisi johtunut, Biitti ei vain pitänyt käytetystä puulaadusta.

Biitin ensimmäinen hakukoe Somerolla

6.9.2008

Biitti oli ilmoitettu jo kesällä ensimmäiseen hakukokeeseen. Aamu valkeni kauniina ja syksyisenä kun lähdimme ajamaan kohden Someroa.

Olimme etukäteen sopineet, että minä ohjaan tottiksen ja Timo maaston. En ole koskaan ennen ohjannut koiraa kisoissa, joten tämä oli sekä minun että Biitin ensimmäinen kerta ja näkyi osaltaan ainakin minun kohdallani valtavana jännityksenä. Tottiksessa Biitti ei tehnyt juuri mitään ja osuuden edetessä hermostukseni kasvoi ja koira huononi entisestään. Kamalaa katsottavaa ja tulos 23 pinnaa (tuomari Margareta Enne). Tuomari kyllä kehui, että koirassa on potentiaalia.

Päätimme huonon tottiksen jälkeen kuitenkin jatkaa kisaa maksettuna harjoituksena ja esineruutu menikin hyvin. Biitti työskenteli hyvin ja innokaasti ja nosti esineen. Kolme pinnaa tuomari rokotti esineen pudotuksesta, mutta muuten ruutu oli hyvä ja tulos 27 pinnaa (tuomari Kauko Makkonen).

Lopuksi oli sitten henkilöhaku ja siinä taas Biitti aloitti todella haluttomasti. Kuitenkin kaksi maalimiestä löytyi ja tuomari rokotti innottomasta työskentelystä ja hitaista näytöistä ja tulokseksi 104 pistettä (tuomari Päivi Nietosvaara).

Yhteensä siis koko kokeesta tuli 154 pistettä ja runsaasti kokemusta. Jälkiselittelynä voi vielä mainita, että Biitti oli kaksi päivää ennen koetta ripulilla ja toisen niistä paastolla, joten sairauskin vei varmaan koiralta intoa. Aamulla maha näytti normaalilta, joten oletimme koiran parantuneen, mutta kisapaikalla maha näytti taas olevan pahasti löysällä.

Nyt jatkossa panostamme erityisesti tottikseen ja haun osalta uusien maastojen ja vieraiden maalimiesten käyttöön. Nythän hakua on harjoiteltu vain kotona pidetyissä harjoituksissa tuttujen maalimiesten kanssa.

Hakukoe