Biitille PAIM 1 ERI

Tänään Somerolla oli Rannikkopaimenten järjestämä paimennuskoe perinteisellä tyylillä ja kaksi beussia oli mukana. Mukana oli myös paljon tuttuja harjoituksista ja saatiin nähdä monta hienoa suoritusta.

Ensimmäisenä suoritusvuorossa oli kolmosluokka ja siellä Jaana Bowwen (BC Fizzy Bow-Wow) kanssa. Minua jännitti melkein enemmän Jaanan ja Bowwen suoritus kuin oma, koska heillä pelissä oli paljon enemmän. Oli ilo katsoa Bowwen työskentelyä. Laajat kaaret, ilo paimentaa ja sinnikkyys olivat ehkä ne avainsanat, jolla hieno ERIn arvoinen tulos saavutettiin. Onnea vielä kerran upeasta suorituksesta.

Ykkösluokassa oli kahdeksan koiraa ja meidän suoritusvuoro oli kuudentena. Lauma oli 18 lammasta, joissa mukana muutama karitsa.

Homma alkoi taas häkistä poisotolla, joka tällä kerralla meni aivan nappiin. Pisteitä 10/10.

Seuraavaksi oli kuljetusta ”tietä” pitkin, joka oli erotettu nauhalla. Itse täytyi pysyä pois tieltä. Tämän tein niin, että kun sain lampaat sopivaan paikkaan tien alkuun, kutsuin koiran sivulle ja etenimme minä ja koira seuraamisessa toisella puolella nauhaa ja lampaat toisella. Taas nappisuoritus 7/7 pistettä. Tuomari palautteessaan antoi tästä erityiskehut.

Seuraavaksi oli laidunnus ja lampaan haltuunotto, joka tarkoitti merkityn lapaan kiinniottoa samalla kun koira kiertää laumaa ja nauhan poisto. Nauha oli ikävästi laitettu karitsalle ja niitä on tosi vaikea saada kiinni. Jouduin kyttäämään karitsaa jonkun aikaa ennenkuin sain pitävän otteen takajalasta. Siinä yhteydessä muu lauma valui merkityn alueen ulkupuolelle. Itse laidunnus ja lauman vahtiminen sujui taas hyvin. Pisteitä 8/10.

Tästä edettiin portille, josta oli tarkoitus ajaa lampaat läpi ja itse kulkea portin sivuitse. Biitti vähän tässä kohden otti kierroksia ja pyöri lauman ja portin ympäri tarpeettoman monta kertaa. Pisteitä 8/10.

Portilta edettiin pujotteluun eli pellolle oli tehty noin 8 – 10 porttia, joiden ympäri pujoteltiin kuljetuksessa. Tämä meiltä taas sujui täydellisesti 10/10.

Lopuksi vielä häkitettiin lauma keskellä peltoa olevalle häkille ja tämäkin onnistui meiltä täydellisesti pistein 10/10.

Toimintatavoista (käskyt ja tottelevaisuus) vähennettiin pari pistettä, koska Biitti välillä totteli hieman nihkeästi ja aktiivisuudesta myös pari, koska se jäi pari kertaa haistelemaan papanoita ja myös napsi ohjaajan sauvaa ja hyppi vasten innostuksissan. Pisteitä 16/20.

Kaikkiaan siis pisteitä 67/75 ja tulos PAIM 1 ERI.

Kiitoksen Biitin hienosta tuloksesta ansaitseva koutsimme Marika, Tuija ja Pete. Biitti on saanut viime viikot tehokoulutusta ja hyvin näyttää oppi menneen perille meille molemmille 🙂

Biittille tämä oli sen viimeinen kisa ja tähän on upea lopettaa sen hieno ja monipuolinen ura.

Yksi vastaus to “Biitille PAIM 1 ERI”

  1. jaanakin Says:

    Anne voi Anne, olen niin onnellinen teidän puolesta. Biitti oli tänään niin elementissään ja sinä ohjasit koiraa mallikkaasti!! Hyvä me beaussit, meitin rata oli punnerrusvoitto, jos niin voi sanoa, mutta sellaisestahan Bo tykkää.
    Hieno laji, eikö!!??

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: