Archive for kesäkuu 2014

Pikkujalojen (ja vähän muidenkin) paimennusilta

18.6.2014

Pikkujalon kennel järjesti Somerolla Woollandiassa paimennusillan varsinaisena kohderyhmänä omat kasvatit. Koska omista kasvateista ei tullut tarpeeksi osanottajia, päätin tarjota mahdollisuutta paimennukseen muillekin beussinomistajille. Paimenista 4 oli omia kasvatteja ja loput muita beusseja ja oli joukkoon sopinut yksi wannabe-beussikin.

Ilta oli oikein onnistunut ja tästä on erityisesti kiittäminen Woollandian paimennuskoulun väkeä opetuksineen ja tarjoiluineen.

Koirista kaksi ensikertalaista oli erityisen lahjakkaita ja hyvän taipumuksen omaavia. Toivottavasti Kati ja Elisa jaksavat jatkaa Laikan ja Iitan kanssa paimennusta, koska koirilla näytti olevan hyvät luontaiset vaistot. Loputkin mukana olleista koirista selvisivät harjoituksistaan kunnialla.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Hit komennon alla.

Hit komennon alla.

Biitin tyylinäyte

Biitin tyylinäyte

Mainokset