Hitin kanssa messarissa

Tänään olimme Hitin kanssa vuoden suurimmassa 3-päiväisessä koiratapahtumassa messuhallissa, joka alkoi Helsinki Winner-tittelinäyttelyllä. Olin ilmoittanut Hitin vain tähän ensimmäisen päivän näyttelyyn, koska koko viikonloppua en halunnut uhrata koiranäyttelyille. Koska oli arkipäivä ja Kepolla töitä, menimme näyttelyyn Hitin kanssa kahdestaan.

Olimme hyvissä ajoin paikalla, mutta siinä oli etunsa, sillä saimme rauhassa totutella meluun ja melskeeseen. Paikalla oli paljon tuttuja ja ehdimme jutella yhden jos toisenkin tutun kanssa kanssa kehää odotellessa. Itse kehä oli suuri ja halli valoisa ja avara, joten mikäs siinä oli odotellessa.

Reilun parin tunnin odotuksen jälkeen oli beussien vuoro. Hit oli nuorten luokassa ja vähän minua jännitti, kun Hitin on aina esittänyt kepo. Hit esiintyi kuitenkin kohtalaisesti.

Hit voitti luokkansa ja sai ERIn, muttei kuitekaan ollut tuomarin mielestä SA:n arvoinen. Kovasti tuomari mittaili korvia ja kai runkokin oli vähän pitkä tuomarin makuun. Tässä Arvostelu:

Hit du Jardin d’Elisee NUO ERI1
”18 months, quite correct in body proportions, only a little long in length. Feminine head, a little big ears, but correctly set and carried; little round shaped eyes. Correct neck and topline, a little straight in front angulations, correct angulations in the rear. Quite correct movement.”
Tuomari Anna Albrigo Italia

Päivä oli mukava, vaikka menestystä ei tullutkaan. Oli kiva nähdä teitä kaikkia ja erityisesti monista tuttavista haluan kiittää Maria Hitin hoidosta ja Hit arvostanee erityisesti Pian tapaamista ja Pedigree maistiaisia 🙂 Kiitos.

Hit  Kuva T. Kurenmaa

Hit
Kuva T. Kurenmaa

Avainsanat:

3 vastausta to “Hitin kanssa messarissa”

  1. jaanakin Says:

    Oi, Hitti näyttää niin aikuiselta. Osaa käyttäytyäkin kuin vanha tekijä, vaikka kepo ei olekaan esittämässä ;-). Hyvä Anne ja Hitti!

  2. pikkujalo Says:

    Voihan se näyttää aikuiselta, mutta äly on vielä aivan pentuluokkaa 🙂

  3. Caroline Says:

    Kaunis tyttö! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: