Archive for tammikuu 2013

Hit ensimmäisessä näyttelyssään

13.1.2013

Hit täytti viikko sitten 7 kuukautta ja sen kunniaksi menimme Lahden ryhmänäyttelyyn hakemaan näyttelykokemusta.

Yhtään ei ole harjoiteltu seisomista sen enempää kuin taluttimessa juoksemista, joten etukäteen Hitin esiintyminen oli arvoitus. Hyvin kaikki meni joskin pientä peruutusta oli muutaman kerran tuomarin edessä. Sen sijaan itse näyttelypaikalla oleminen ei Hittiä hetkauttanut lainkaan. Seuraavan kerran esiinnytäänkin jo junnuissa.

Näyttelyyn oli ilmoitettu kaikkiaan 8 beussia, joista yksi oli pois. Oli kiva nähdä tuttuja ja erityisonnittelut näyttelyssä valioituneelle Nirolle ja onnelliselle omistajalle Johannalle 🙂

Hitin arvostelu:

Keskikokoa pienempi narttu, jolla hyvä raajaluusto. Hyvä sukupuolileima. Hyvä kaula. Erinomainen runko ikäisekseen. Hyvät takakulmaukset. Erinomaiset värimerkit. Hieman ujo, mutta niin utelias. Eloisat liikkeet.

KP ROP-pentu/Tuomari Johan Juslin

Hit otti näyttelytilanteen aika lunkisti. Kaverin kanssa olisi pitänyt saada leikkiä

Hit otti näyttelytilanteen aika lunkisti. Kaverin kanssa olisi pitänyt saada leikkiä

Hit lähes paikallaan tuomarin arvosteltavana

Hit lähes paikallaan tuomarin arvosteltavana

Ja sama edestä edelleen seisomassa :)

Ja sama edestä edelleen seisomassa 🙂

Mainokset

Menneen vuoden saldo, tulevan vuoden suunnitelmat

1.1.2013

Katselin vuoden takaisia suunnitelmia ja paljon on jäänyt suunnitelluista tekemättä. Tavoitteita on kuitenkin oltava, joten katsaus menneeseen ja katse kohti uusia haasteita 🙂

Kasvatit

Ehdottomasti vuoden ikävimmät tapahtumat osuivat kasvatteihin kun Yoda ja Messi jouduttiin lopettamaan. Olen hyvin surullinen sekä tietysti koirien, mutta myös niiden perheiden puolesta.

Muuten kasvattien osalta on eletty normaalisti. Mainittavampana tänäkin vuonna Retu, joka on menestynyt hyvin ulkomailla näyttelyissä ja saavutti Tanskan, Ruotsin ja Pohjoismaiden muotovalioarvon, sekä vahvistusta vailla olevat kansainväliset muoto- ja näyttelyvalioarvot. Erkkarissa Retu oli PU2 ja rotumestiksissä tuli toiseksi henkilöhaussa. Ei hassummin. Onnea Retu ja Elisa.

Omat koirat

Kevät kului surullisissa merkeissä kun Joycen elämästä jouduttiin tekemään lopullinen päätös. Joyce kuitenkin eli pitkän ja hyvän elämän.

Huhtikuussa kävimme Biitin ja Flaksin kanssa Tallinnassa KV näyttelyssä ja molemmat koirat saivat Cacibit. Biitin osalta tämä tarkoitti kansainvälisen muotovalion arvon saavuttamista.

Toukokuussa Falan piti osallistua MH-kuvaukseen, mutta sillä alkoi juoksu. Niinpä Flaksi osallistui sen sijaan ja olimme oikein tyytyväisiä tulokseen.

Toukokuussa kävimme Ranskassa Flaksin ja Falan kanssa jalostustarkastuksessa ja Flaksi saavutti arvon COT3 Excelent. Falan jalostustarkastus jäi tekemättä syystä että samalla matkalla se astutettiin ja tuloksena hieno pentue Carnimiries-kenneliin heinäkuun lopulla.

Elokuussa Biitti sai PK-hausta alokasluokan koulutustunnuksen.

Doylen kanssa käytiin myös parissa hakukokeessa, mutta tottis ei ollut vielä ihan kohdillaan. Ehkä ensi kaudella.

Elokuussa meille hankittiin Ranskasta narttupentu. Hit on ollut tähän asti varsinainen ilopilleri ja lupaava pentu; reipas ja rohkea.

Syksyllä Biitillä todettiin mystinen anturasairaus split pawpad. Sairaus on masentanut meitä kaikkia, mutta onneksi sen kanssa voi elää. Huolellisella hoidolla anturat kestänevät normaalia kulutusta. Muuten koirat ovat olleet suhteellisen terveitä.

Tulevan vuoden suunnitelmia

Tulevana vuotena tavoitteena olisi saada Flaksille ainakin BH suoritettua ja luonnetesti, Doylelle toimiva kilpailutottis ja sen myötä hakutulos ja Hitille näyttelytulos ja terveystarkastukset.

Biitin osalta harrastustoiminta on käytännössä ohi, mutta koska lääkitys on tällä hetkellä vain tassujen rasvailua sallituilla aineilla, ei lääkityksen puolesta ole esteitä osallistua. Harjoitellessa voi tietysti käyttää tossuja, mutta kilpailuissa ne eivät ole sallitut. Ihan hitusen on mielessä käynyt erikoisjälki, mutta katsotaan keväämmällä miten riittää intoa harjoitella.

Hitin kanssa käymme muutamassa näyttelyssä ja ehkä NE:ssä Ranskassa.

Tallinnan KV näyttelyyn huhtikuussa olemme tällä kerralla ilmoittaneet Doylen 🙂 Doyle on kiva koira ja senkin on välillä päästävä meidän kanssa jonnekin laatumatkalle 🙂

Hitin kanssa on aloitettu paimennus ja sitä jatketaan keväämmällä sairauslomani jälkeen. Ehkä pääsisimme kesällä jonnekin paimennustaippariin.

Hakuryhmämme toimi viime kesänä hyvin, kiitos vahvistusten ja jatkamme keväämmällä taas hakuilua. Toivottavasti ryhmä on yhtä aktiivinen kuin viime kesänä.

Tammikuussa minulta leikataan toinen jalka (viime talvena leikattiin toinen) ja hoitola on suljettu ainakin 3 kuukautta sairausloman vuoksi.

Kiitän kuluneesta vuodesta erityisesti kasvattien omistajia ja hakuryhmäläisiä, mutta myös kaikkia ystäviä ja yhteistyökumppaneita koti- ja ulkomailla.

Hyvää ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2013!