Archive for lokakuu 2011

Doylella mahanpuruja

13.10.2011

Koiramme ovat nyt pari viikkoa syöneet hirven luita ja roippeita. Pidän koiria luiden kaluamisessa valvonnassa, että niistä ei tulisi mitään mahaongelmia, mutta Doylen kanssa ote on päässyt vähän lipsumaan. Sen on tapana siepata luu, ja hävitä jonnekin pöpelikköön tuntikausiksi.

Toissapäivänä Doyle oksensi ruokansa heti syötyään, samoin eilen molemmat ruoat. Eilen se oli muutenkin tosi levoton ja yöllä halusi koko ajan ulos. Aamulla minun hermo ei enää pitänyt ja kiikutin Doylen tutkimuksiin peläten, että luunpalat ovat tukkineet suolen.

Lääkärissä Doyle tutkittiin, otettiin normaalit verinäytteet, haimakoe ja röntgenkuvattiin ja onneksi kaikki näytti hyvältä paitsi että paksusuoli on tosi ärtynyt. Lääkityksenä saimme oksennuksenestolääkettä ja mahalaukun limakalvoja suojaavaa lääkettä. Näillä mennään nyt toistaiseksi. Jos oksentelu kaikesta huolimatta jatkuu, täytyy Doylesta ottaa varjoainekuvat.

Doyle oli klinikalla tosi kiltti potilas. Kuvatkin saatiin otettua ilman rauhoitusta vaikka päydällä joutui olemaan selällään kaukalossa vaikka kuinka pitkään. Kehuivat hyvähermoiseksi ja rauhalliseksi koiraksi, mitä Doyle onkin 🙂

Mainokset

Retu HK 3

9.10.2011

Elisa osallistui tänään Retun (Pikkujalon Bottom Pair) kanssa Haku 3 kokeeseen Ikaalisissa. Pisteitä tuli osa-alueittain henkilöetsinnästä 168, esine-etsinnästä 21 ja tottelevaisuudesta 71. Yhteensä siis hienosti 260 pistettä ja koulutustunnus HK3. Tuomarina Jani Heinilä.

Valtaisesti onnea Elisalle ja Retulle. Olette mahtavia 🙂