Kaksi kyyn puremaa kahden päivän sisällä

Tänä kesänä kyistä on ollut aivan erityisesti harmia. Jo keväämmällä on ollut kaksi läheltä piti tilannetta, joissa toisessa kyy oli hoitolan ulkotarhassa koirien kanssa ja toinen pellolla niin että koira meni sitä haistelemaan. Niillä kerroilla onneksi selvittiin vahingoitta.

Toissa päivänä sitten tapahtui se pahin mahdollinen eli hoitokoiraa pisti kyy päivälenkillä. Tänään tapahtui toinen purema eli Flaksia pisti kyy aamulenkillä. Flaksi tuli ulkoa kolmella jalalla linkaten ja heti selvisi, että sillä on kovat kivut. Saimme heti ajan eläinlääkäriin, jossa tosin annettiin vain kortisonia ja kipulääkettä ja passitettiin kotiin.

Sattui sitten niin, että Flaksilla olisi ollut tänään toisessa paikassa lonkkakuvaus ja veimme sen sinne saman tien. Siellä ymmärrettiin tilanteen vakavuus ja Flaksi pääsi heti nesteytykseen. Haimme Flaksin kotiin noin kuuden tunnin nesteytyksen jälkeen ja kipulääkettäkin oli annettu lisää. Jalka on edelleen hyvin turvoksissa ja kipeä. Seurailemme nyt tilannetta ja jos käännettä parempaan ei tapahdu yön aikana, menemme aamulla saamaan seerumia.

Lonkat ja kyynärät jäivät Flaksilta kuvaamatta, mutta kolme muuta Pikkujalon F-pentua kuvattiin (lonkat, kyynärät ja selkä). Kuvannut lääkäri piti koiria terveinä. Jäämme nyt rauhassa odottelemaan virallisia tuloksia Kennelliitosta.

Avainsanat:

2 vastausta to “Kaksi kyyn puremaa kahden päivän sisällä”

  1. jaanakin Says:

    Toivottavasti Flaksi selviää Kyynpuremasta ilman lisäkommervekkeja.
    Kokemuksesta (2 koiraa), voin sanoa, että koira on todella kipeä pistosta. Salkan suuhun osunut pistos oli etenkin varsin kivulias. Saimme onneksi tosi vaffaa kipulääketta lääkärissä apuun. Tavallista kipulääkettä, kun ei voi antaa mahdollisten maksa/munuaisvaurioiden vuoksi.

    Mukavaa kun pennuujen lonkat ja kyynäeät ovat kohdillaan.

  2. pikkujalo Says:

    Flaksi oli aamulla huonompi ja lähdettiin uudelleen nesteytykseen. Seerumi on nyt loppu muualta kuin Viikistä ja sinne ottavat tällä hetkellä vain tehohoitoa vaativia. Flaksilta otetaan nyt maksa- ja munuaiskokeet ja sitten katsotaan jatkoa. Kun katsoo koiran kipua, niin mielelläni soisin kyyt vaikka sukupuuttoon.

    F-pentujen kuvien osalta olen silleen onnellinen, että vaikka Kennelliitosta tulisi mitä kirjain-arvoja, niin kuitenkin kuvista näki, että mitään pahaa ei ole kellään. Kuten lääkäri sanoi, niin kaikkien kolmen kanssa voi harrastaa täysillä mitä vaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: