Torstaina kävimme Doylen kanssa toistamiseen golfaamassa ja Doyle hölkkäsi jo tottuneesti golfauton vieressä. Varsin leppoisaa treeniä koiralle kun kierros kesti kolme tuntia ja vartin ja matkaa kertyy kaikkine väylältä toiselle siirtymisineen ja pallon perässä siksakeineen reilut 8 kilometriä. Iltapäivällä kävimme vielä tutustumassa oman hotellimme museoon, jossa oli esineistöä lähinnä ajalta, jona linna oli toiminut vankilana.
Perjantaina ajoimme kohtuullisen matkan Ruotsinpuolelle Malmöhon, jossa meillä oli varattuna keskustahotelli Glarion Collection Temperance. Illalla kävimme syömässä vanhassa kaupungissa torin laidalla ja nyt huomasi, että oltiin palattu pohjoismaihin – Doyle ei enää ollut tervetullut terassille. Toki se sai jäädä aivan viereemme terassiaidan ulkopuolelle. Torin laidalla on valtavasti ulkoilmaravintoloita ja Doyle seurasi tarkkavaisesti ihmisvilinää. Sattui hauskasti, että paikalle ilmestyi myös polttariporukka kiljuvia ja huutavia naisia ja hetken niitä kuunneltuaan Doyle alkoi laulaa mukana kurkku ojossa kohden taivasta 🙂
Lauantaina oli viimeinen etappi kohden Tukholmaa ja iltalauttaa Turkuun. Aamulla olimme kotona ja vaikka reissu oli mukava, oli kotiin silti kiva palata varsinkin kun muitakin koiria oli jo kova ikävä.
Doyle käyttäytyi koko matkan mallikelpoisesti eikä nolannut meitä kertaakaan. Päinvastoin saimme monta kertaa olla ylpeitä hyvin käyttäytyvästä ja tottelevaisesta koirasta. Doyle on nyt monta kokemusta rikkaampi ja toivottavasti matkalla oli suotuisa vaikutus sen luonteeseen.
Lopuksi vielä valtavat kiitokset kaikille kotona koiria hoitaneille eli Tiinalle, Päiville ja Terolle. Ilman teidän apuanne matka olisi jäänyt unelmaksi.
Avainsanat: Doyle
20.6.2011 05:14 |
Teretulemas takaisin!