Hauskaa juhannusta!

Advertisement

Doylen Ranskanmatka osa 6 (16.-19.6.2011)

Torstaina kävimme Doylen kanssa toistamiseen golfaamassa ja Doyle hölkkäsi jo tottuneesti golfauton vieressä. Varsin leppoisaa treeniä koiralle kun kierros kesti kolme tuntia ja vartin ja matkaa kertyy kaikkine väylältä toiselle siirtymisineen ja pallon perässä siksakeineen reilut 8 kilometriä. Iltapäivällä kävimme vielä tutustumassa oman hotellimme museoon, jossa oli esineistöä lähinnä ajalta, jona linna oli toiminut vankilana.

Perjantaina ajoimme kohtuullisen matkan Ruotsinpuolelle Malmöhon, jossa meillä oli varattuna keskustahotelli Glarion Collection Temperance. Illalla kävimme syömässä vanhassa kaupungissa torin laidalla ja nyt huomasi, että oltiin palattu pohjoismaihin – Doyle ei enää ollut tervetullut terassille. Toki se sai jäädä aivan viereemme terassiaidan ulkopuolelle. Torin laidalla on valtavasti ulkoilmaravintoloita ja Doyle seurasi tarkkavaisesti ihmisvilinää. Sattui hauskasti, että paikalle ilmestyi myös polttariporukka kiljuvia ja huutavia naisia ja hetken niitä kuunneltuaan Doyle alkoi laulaa mukana kurkku ojossa kohden taivasta 🙂

Lauantaina oli viimeinen etappi kohden Tukholmaa ja iltalauttaa Turkuun. Aamulla olimme kotona ja vaikka reissu oli mukava, oli kotiin silti kiva palata varsinkin kun muitakin koiria oli jo kova ikävä.

Doyle käyttäytyi koko matkan mallikelpoisesti eikä nolannut meitä kertaakaan. Päinvastoin saimme monta kertaa olla ylpeitä hyvin käyttäytyvästä ja tottelevaisesta koirasta. Doyle on nyt monta kokemusta rikkaampi ja toivottavasti matkalla oli suotuisa vaikutus sen luonteeseen.

Lopuksi vielä valtavat kiitokset kaikille kotona koiria hoitaneille eli Tiinalle, Päiville ja Terolle. Ilman teidän apuanne matka olisi jäänyt unelmaksi.

Ulkoilemassa ennen laivaan menoa sataman lähellä olevassa valtavassa puistossa

Doylen Ranskanmatka osa 5 (14.-15.6.2011)

Matkamme jatkui aamulla kohden keskistä Saksaa. Olimme varanneet kolmeksi yöksi huoneen oikeasta linnahotellista Waldeckista. Olimme perillä jo hyvissä ajoin, koska matka oli kohtuulliset alle 500 kilometriä. Perille päästyämme kävimme Doylen kanssa lenkillä, ensimmäisellä kunnollisella moneen päivään. Linnahotelli on Edersee-patojärven läheisyydessä, tosin 120 metriä korkeammalla. Hotellista on aivan mahtavat näkymät yli järven.

Olimme varanneet etukäteen kaksi kierrosta golfia ja keskiviikkona oli ensimmäinen niistä. Arvoimme aamulla, että jätämmekö Doylen huoneeseen vai otammeko mukaan autoon, jonka toivoimme saavamme varjoon ja ikkunat auki. Aikamme pohdittuamme otimme Doylen mukaan. Kun pääsimme kentälle, huomasi caddiemaster, että meillä on koira ja kehoitti meitä ottamaan sen mukaan kierrokselle. No mikä ettei, kyllä se meille sopi. Ensimmäisen kerran ikinä meillä oli koira mukana golfkierroksella. Sellainen ei Suomessa tulisi ikinä kuuloonkaan. Alussa Doyle vähän ihmetteli, mutta hyvin pian se hölkkäsi golfauton vierellä kevyttä ravia ja sai samalla mukavasti liikuntaa. Koirasta ei ollut meille tai muille golfaajille mitään haittaa. Välillä uitimme Doylea vesiesteissä. Huomenna otetaan sama uusiksi.

Hotellin yllätys koiravieraille: pieni kuppi ja makupala

Huoneemme ikkunasta on hieno näkymä Ederseelle

Doyle virkistäytyy vesiesteessä

Doyle hölkkää golfauton vierellä

Linnahotellimme Schloss Waldeck

Doylen Ranskan-matka osa 4 (10.-13.6.2011)

Perjantai-aamuna jätimme Monacon ja suuntasimme kohti matkamme pääkohdetta Nationale d’Elevagea, joka tällä kerralla pidettiin kylässä nimeltä Louroux Hodement. Hotellimme sijaitsi noin 70 kilometriä kyseisestä kylästä, mutta kävimme vielä matkalla hotelliin katsastamassa paikan. Se oli keskellä pientä kylää ja lehmäpeltoa kakkakasoineen.

Lauantaina-aamuna menimme hyvissä ajoin paikalle ja tapasimme Elisan, joka oli tullut Retun ja Khakin kanssa myöskin jalostustarkastukseen. Ensimmäisenä veimme Doylen mittaukseen, joka meni heti pieleen. Doyle istui mittausalustalle ja kun kepo nosti Doylen mahasta ylös, pääsi koirasta topakka murina. Tuomarit kavahtivat taaksepäin ja totesivat, että tuolle koiralle he eivät tee mitään ilman kuonokoppaa. No onnistuihan mittaus lopulta kuonokoppa päässä ja toinen silmä peitettynä, mutta mittamiehet olivat vielä sunnuntaina iltapäivänä jutellessamme varmoja, että Doyle on vaarallinen :).

Seuraavana oli vuorossa luonteen testaus, johon oli todella pitkä jono. Juuri kun vuoromme olisi tullut, alkoi puolentoista tunnin ruokatauko, joten vuoromme olikin ensimmäisenä lounaan jälkeen. Testaus alkoi laukauksilla ja ensimmäinen poispäin kävelyssä kuuluva laukaus meni aivan huomaamatta. Seuraavaa laukausta varten koiran on tarkoitus kääntyä kohti ampujaa ja pysähtyä, mutta tämä ei meinannut onnistua ollenkaan. Doyle katseli kaikkiin muihin suuntiin ja meni kepon sivulle istumaan jne., ja oikeaa asentoa haettiin pitkään. Lopulta kuitenkin onnistui ja Doyle reagoi laukaukseen ehkä hieman. Tuomari kuitenkin halusi vielä kolmannen laukauksen niin että koira oli parin metrin päässä ohjaajasta ja katsoi tuomaria. Tämä oli kaiken säätämisen jälkeen liikaa Doylelle ja se otti pari askelta taaksepäin. Niinpä laukauksesta tuli arvosanaksi 6/10. Puolustus meni hyvin (8/10), ehkä jopa parhaiten tähänastista ja luoksepäästävyys samoin (8/10). Kuitenkin yleisarvosana jäi laukauksen takia vain erittäin hyväksi eikä Doylella ollut enää mahdollisuuksia parhaaseen jalotusarvoon. Doylen tuomari oli M. Georges Dubuc ja tuomarityöskentely oli huomattavasti tarkempaa ja perusteellisempaa kuin esim. Helsingissä toukokuussa. Tämä oli nähtävissä kautta linjan kaikissa kehissä kun esim. koirille ammuuttiin useasti kolme kertaa, jotta tuomari sai varmasti selville laukaukseen reagoinnin ja että koira varmasti katsoi laukauksen aikana tuomaria. Jokaiseen koiraan käytettiin muutenkin aikaa paljon runsaammin alkaen ihan mittauksista.

Iltapäivällä kävimme vielä ulkomuodon arvostelussa ja tuomari M. Alain Thevenon kehui Doylea yleisilmeltään erittäin hyväksi koiraksi, jonka puutteita ovat liian vähäiset takakulmaukset ja liian vaaleat värimerkit. Yleisarvosana ulkomuodosta siis erittäin hyvä.

Elisalla meni kasvattini Retun (Pikkujalon Bottom Pair) kanssa paljon paremmin. Retu sai luonteesta: laukaus 8, puolustus 9 ja luoksepäästävyys 9 ja yleisarvosanaksi erinomainen. Kun vielä ulkomuodosta tuli korkein mahdollinen erinomainen+, pääsi Retu yhteisammuntaan, jonka läpäiseminen vaaditaan korkeimpaan jalostusarvoon Cotation 4 recommandé. Tämakin meni Retulta rutiinilla, ja niin oli jalostusarvo ja paikka kilpailuluokassa varmistettu. Siinä Retu ei enää pärjannyt, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Kun koiria on satoja, niin palkintosijat osuvat harvoille ja yleensä ranskalaisten kasvattajien koirille.

Taas kerran on todettava, että vaikka tunnelma on rento ja vapaa, niin täsmällisyyten tottuneelta suomalaiselta meinaa välillä mennä hermo. Tuomari voi kesken kaiken hävitä 15 minuutiksi kertomaan jotain tärkeää asiaa jollekin ja jättää koiran omistajineen niille sijoilleen odottamaan. Mikään aikataulu ei pidä eikä se näytä juuri ketään edes kiinnostavan. Kaikenkaikkiaan homma kuitenkin pyörii rutiinilla ja täytyy vaan tottua paikalliseen tapaan.

Oli kiva nähdä paikalla suomalaisia ja kiitoksia Sonjalle ja Makelle mukavasta seurasta, Pialle samoin ja Sonjalle onnea koirien hyvästä menestyksestä. Aivan erityiset kiitokset ja onnittelut Elisalle Retun hienosta menetyksestä ja että toit Retun Ranskaan viralliseen jalostustarkastuksen. Retu on B-pentueen helmi 🙂 Ranskassa näki taas paljon eri tyyppisiä koiria ja oli kiva tavata kasvattajia. It was especially nice to meet Bianca and Jeroen again, hopefully we’ll meet again in September.

Perjantaina lähdimme hotellistamme päivää suunniteltua aikaisemmin ja ajelimme Elsassiin viiniostoksille. Huomenna matka jatkuu Saksan puolelle.

Retu mitattavana

Doylen mittaus - huomaa kuonokoppa

Retu yhteisammunnassa

Retu ja mitali

Doylen Ranskan-matka osa 3 (8.-9.6.2011)

Keskiviikkoaamuna pakkasimme kamat ja Doylen autoon ja lähdimme ajelemaan Lounaaseen kohti Monacoa. Alussa ilma oli sateinen, mutta kun Alpit/Dolomiitit jäivät taakse parani ilmakin. ”Oikaisimme” Garda-järven länsipuolitse ja nautimme maisemista, vaikka matka-aika lisääntyikin jonkin verran. Doyle piti meitä jännityksessä useiden taukojen ajan esittämällä ummetusta. Lopulta lähes perillä, viimeisessä Italian puolella olevassa rantakaupungissa (Ventimiglia), pääsimme viimein jännityksestä ja kakka tuli, peräti kahdesti. Kaikki olivat hyvin helpottuneita, varsinkin kun rantatielle poikkeaminen ja sopivan ulkoilutuspaikan etsiminen oli tuonut tunnin lisää matka-aikaa.

Illalla saavuille hotelliimme Port Palaceen, ja jätimme auton valet-pysäköintiin. Pysäköintiä hoitava herra katseli Doylea hieman epäuskoisena ja kysyi onko meillä tosiaan varaus – hotelliin kun ei kuulemma oteta kuin pieniä koiria. Vakuutin näin olevan, ja etenimme respaan, jossa sama epäusko jatkui. Kuitenkin kun vakuutimme, että meille ei ollut missään vaiheessa paljastunut että koon suhteen olisi jotain rajoituksia (todellisuudessa hotellin sivuilta rajoitus taitaa löytyä, mutta olimme varanneet booking.com:in kautta, jossa asiasta ei mainita sanallakaan), päästettiin meidät majoittumaan. Vakuutimme Doylen käyttäytyvän paremmin kuin lähes yhdenkään puudelin, ja toivoimme sen pitävän paikkansa.

Majoituttuamme lähdimme illalliselle hotellin Michelin-tähditettyyn ravintolaan – paha virhe. Ruoka ei todellakaan vastannut lähestulkoonkaan edes yhtä tähteä, palvelukin yski (olisi pitänyt kuitata meille tuotu naapuripöydön lasku ja koittaa säästää 55 euroa), mutta hinnat olivat kolmen tähden hintoja (kolmen ruokalajin illallinen, alkudrinkit ja listan lähes halvin viini = 260 EUR kahdelta). Illalla katselimme huoneemme eteen satamaan parkkeerattuja jahteja, ja haimme huviksemme niiden tietoja netistä. Lähin on Italian toiseksi rikkaimman miehen 62-metrinen Moneikos, vieressä on sisaralus, vuonna 2009 16,5 miljoonalla myynnissä ollut kippo, sataman toisella laidalla on yli 100-metrinen, nykyään maailman 24. suurin yksityinen huvijahti jne. Myös Doyle tykkää istuskella erkkeri-ikkunalla ja katsella jahteja.

Monaco on mielenkiintoinen, joskaan ei kovin koiraystävällinen paikka. Hotellin lähellä olevat ulkoilutuspaikat ovat lähinnä kahdesta puusta koostuvia korotettuja ja ympäriinsä kivettyjä istutuksia. Onneksi pieniä puistojakin löytyy, kunhan osaa etsiä (oman hankaluutensa etsimiseen tuovat korkeuserot, meidän hotellissamme pääovi on kerroksessa nolla ja takaovi – josta on lyhyempi matka lähimpään puistoon – kerroksessa kuusi). Autolla liikkuessa navigaattori on välttämätön, ja senkin kanssa voi olla välillä vaikeuksissa, koska kaksi vierekkäistä katua voivat olla kartalta katsottuna vain kymmenen metrin päässä toisistaan, mutta korkeussuunnassa ero voi olla tuplasti enemmän.

Torstaina lähdimme aamu-ulkoilutuksen jälkeen ajelemaan Ranskan Rivieralle. Sää suosi ja kaupungit olivat toinen toistaan mukavampia. Nautimme myöhäisen aamiaisen Nizzan rantabulevardilla (hinta kahdelta vähän vähemmän kuin kahvi ja Croissant yhdelle hotellissamme). Myöhemmin pysähdyimme oluelle Cap d’Antibesissä ja välillä ulkoilutimme Doylea, joka tuli myös jokaiselle ravintolan terassille kanssamme keräämään ohikulkijoiden ihailevia ja kunnioittavia katseita. Palautettuamme auton hotellin pysäköintiin menimme vielä yhteen satamassa olevista pikku ravintoloista nauttimaan hieman rose-viiniä. Tarjoilija tunnisti Doylen beussiksi ja kertoi jollain ystävällään olevan samanrotuisen koiran. Koko ajan Doyle käyttäytyi mallikelpoisesti noteeraten ohikulkijat lähinnä pienellä nuuskaisulla. Voimille tuo näytti kuitenkin käyvän, koska hotellille palattuamme koira on lähinnä esittänyt kuollutta.

Huomenna pakkaamme taas kamat ja jatkamme taas matkaa, nyt kohti NE:n pitopaikkaa.

(kirjoittajana tällä kertaa kepo)

Doyle ihailee jahteja

Doyle Nizzan rantabulevardilla

Taukopaikka Cap d'Antibes:ssä

Monacon satamaa, hotellimme melko lailla kuvan keskellä. Etualalla vielä purkamatta olevat formulakatsomot

Tämän kadun varrella hotellimme on, ja näitä katselemme ikkunasta

Doylen Ranskan matka osa 2 (6.6.-7.6.2011)

Olemme pari päivää viettäneet hotellissamme Alpin Royalissa Pohjois-Italiassa ja tehneet tästä pieniä matkoja ympäristöön.
Maanantaina aamupäivällä kävimme tutustumassa lähellä olevaan Taufersin linnaan, joka on hyvin säilynyt ja entisöity. Linnan nähtyämme ajelimme Cortinan talvikisakaupunkiin ja sieltä edelleen pieniä solateitä takaisin hotellille. Tuli siis istuttua lähinnä autossa jo siitäkin syystä että oli varsin sateinen päivä.

Tänään olimme pontevia ja lähdimme heti aamupalalta kohden Kasernin kylää, johon tie päättyy. Kylä on aivan Itävallan rajan tuntumassa. Siitä lähtevät hyvät kävelypolut vuorille ja teimme reilun parin tunnin kävelyn Doylen kanssa. Ilma oli kaunis ja luonto todella upea alppiniittyineen. Toisella puolella kävelypolkua solisi varsin vuolas joki ja kilkattivat lehmänkellot ja edessä siinsivät lumihuippuiset vuoret. Liikunta teki hyvää meille kaikille, mutta varmasti eniten innoissaan kaikesta näkemästään (ja haistamastaan) oli Doyle, jota tosin lehmät paitsi kiinnostivat niin hieman huolestuttivat.

Illansuussa ajelimme vielä Lago di Nevesin patojärvelle, mutta kun pääsimme perille varsin mielenkiintoista tietä, niin alkoi sataa lähes kaatamalla. Vierailu järvellä jäi valitettavan lyhyeksi.

Doyle on osoittautunut todella vaivattomaksi matkaseuraksi. Se ei hätkähdä mitään näkemäänsä ja on kuin kotonaan ihmisvilinässä, uusissa tilanteissa ja paikoissa. Taitaa olla aika hyvähermoinen koira. Lisäksi Doyle aivan silminnähden nauttii, kun se saa olla yksin meidän kanssamme ja erossa laumasta. Siitä on paljastanut aivan uusia luonteenpiirteitä.

Taustalla Italian ja Itävällan rajavuoret

Tytöt ihmettelevät Doylea

Alppiniitty

Näitähän voisi katsella lähempää

Doylen Ranskan matka osa 1 (2.-5.6.2011)

Kesäkuun toisena päivänä lähdimme Doylen kanssa kohden Ranskaa ja jalostustarkastusta iltalaivalla Turusta. Matka sujui hyvin paitsi että suljimme Doylen ruokailumme ajaksi vessaan ja sen oven Doyle oli avannut lukosta. Onneksi ei ollut lähtenyt käytäville kävelemään.

Ensimmäisen päivän ajomatka oli yli tuhat kilometriä ja yövyimme Kielin kanavan varrella Rendsburgissa hotelli ConventGartenissa. Illalla oli mukava katsella laivojen kulkua kanavalla ja siemailla olutta. Doylekin pääsi mukaan terassiravintolaan.

Lauantaina kohteena oli Neumünsterin Cacib-näyttely, jonne oli noin puolen tunnin ajomatka. Olimme mielestämme liikkeellä hyvissä ajoin, mutta kuinka kävikään, näyttelypaikalle oli hurja jono ja samoin rokotustodistusten tarkastukseen. Kun niistä selvisimme, oli aikaa enää noin 10 minuuttia ja se kului kehää etsiessä. Ehdimme juuri ja juuri ajoissa.

Doyle oli kehässä ensimmäisenä ja tanskalainen tuomari Gert Christenssen yllätti kepon täydellisesti kysymällä koiran ikää suomeksi. Ilmeisesti sama herra on tuomaroinut usein Suomessa.

Doyle sai luokkavoiton, voitti toisen uroksen ja vielä lopuksi nartun ja valittiin siis rotunsa parhaaksi. Doyle sai siis SERTin ja CACIBin, runsaasti pokaaleja ja vielä tittelin ”Saksan voittaja”.

Doylen arvostelu:
Hyvin tasapainoinen selkä, maskuliininen pää, hyvät huulet, tummat mantelinmuotoiset silmät, hyvä kaula ja ylälinja. Hyvin tasapainoinen vartalo, hyvin kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Tuplakannukset. Liikkuu hyvällä työnnöllä. Hyvä karva. Erinomainen luonne.

Saksassa koiranäyttelyt ovat tapahtumia, joissa on runsaasti oheistoimintaa. Sinne menevät kaikki koirat heti aamulla ja pääsevät pois vasta kun koko kehän kaikki koirat on arvosteltu. Koiran arvostelut nimittäin jaetaan vasta sen jälkeen. Isoon kehään päässeet saavat arvostelupaperin vasta sen jälkeen. Tällä pakotetaan kaikki olemaan koko päivä paikalla. Meillä siis meni koko päivä ja missään tapauksessa emme Suomessa olisi jääneet ryhmäkehään.

Pääsimme lähtemään kohden seuraavaa hotellia vasta puoli viiden maissa ja ajomatkaa oli runsaat 400 kilometriä. Aika haipakkaa ajelimme viehättävään kaupunkiin nimeltään Bad Hersfeld ja olimme perillä juuri kun hotelimme edessä olevalla torilla alkoi jazztapahtuma. Doyle otettiin taas mukaan terassille ja huolimatta kauheasta metelistä ja ihmispaljoudesta se veteli lähinnä unia. Päivä oli ollut maalaiskoiralle tapahtumantäyteinen.

Tänään 5.6. lähdimme hyvissä ajoin kohden etelää. Ajomatkaa oli noin 700 kilometriä ja matkan varrella kävimme lounaalla Rothenburgissa. Se on erittäin hyvin säilynyt kaunis keskiaikainen kaupunki muurien sisällä. Doyle oli taas mukana kun ei sitä voi helteellä autoonkaan jättää. Nyt Doylea ei enää jaksanut juuri mikään kiinnostaa.

Päivällä saimme erinomaisia uutisia Suomesta. Fala oli Tallinnan näyttelystä saanut junnusertin. Upeaa Päivi ja Fala 🙂

Itapäivällä saavuimme majapaikkaan Italian Alpeille hotelli Alpin Royaliin. Ensimmäisen kerran elämässäni näin, että koirallekin oli laitetu oma peti, jossa oli valkoinen lakana 🙂

Saksan voittaja Doyle

Näyttelypalkintona mm. viiniä

Bad Hersfeldin puiston erikoinen ulkoilutuskielto

Hotellimme (etsi kuvasta kepo)

Lounaalla Rotenburgissa

Doylelle sijattu vuode