Joyce botuliinitutkimuksen aloituskäynnillä

Joyce on toistamiseen ehdolla kipututkimuskoiraksi eläinlääketieteelliseen korkeakouluun. Joyce osallistui jo pari vuotta sitten saman tyyppiseen tutkimukseen, jossa tutkittiin kalaöljyn vaikutusta nivelkipuihin.

Tällä kerralla tutkitaan botuliinipistosten vaikutusta nivelkipuun. Mukaan kelpuutetaan koiria, jotka ontuvat jotain jalkaa ja jolla on selviä muutoksia nivelessä, mutta jotka ovat muuten terveitä.

Menimme Joycen kanssa aloitusatarkastukseen, jossa ensin kyseltiin omistajan näkemyksiä kivusta, koiran lääkitykset, sairaushistoria jne.  Sitten elänlääkäri tutki koiran, käytiin ulkona videoimassa liikkeitä kävellen ja ravissa ja sen jälkeen tutkittiin liikkeet voimalevyllä ja askelmatolla. Seuraavana oli vuorossa lonkka,- kyynär- ja selkäkuvat sekä verinäytteet. Verinäytteiden tulokset saadaan vasta loppuviikolla, mutta kuvat katsoimme pikaisesti heti. Joycen vasen lonkka on niin vakavasti sairas, että eläinlääkärikin ihmetteli, että koira yleensä kävelee ja vielä enemmän ihmetteli, että Joycen liikkeessä ei ulkoisesti juuri näkynyt ontuminen. Askelmatolla ontuminen sen sijaan saatiin näkyviin. Oikeassakin lonkassa on vakavia muutoksia, mutta se oli kuitenkin paremman näköinen kuin vasen. Kyynärät ja selkä olivat terveet.

Joycen kelpoisuus varsinaiseen tutkimukseen selviää lopullisesti vasta kun verikokeiden tulokset saadaan, mutta jos ne ovat hyvät, on Joyce mukana.

Tutkimus on kaksoistutkimus, jossa toinen ryhmä saa lumelääkettä ja toinen botuliinia. Botuliini pistetään suoraan niveleen. Vaikutusta seurataan neljällä kontrollikäyntikerralla, joissa nivelestä otetaan nivelnestettä ja määritetään merkkiaineita. Lisäksi kaikki koirat saavat kipulääkityksen, jota saa antaa tarvittaessa (huom. puolet osallistujista saa vaan lumelääkettä niveleen, joten nämä varmasti tarvitsevat kipulääkkeen).

Nyt odotamme verikokeiden tuloksia, toivomme pääsevämme mukaan tutkimukseen ja että olisimme Joycen kanssa botuliinia saavassa ryhmässä.

Avainsanat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: