Muistoissamme R’Laurus des Fugues de Saint Alban 12.6.2000 – 10.10.2010

Laurus, rakkaimmista rakkain, nukkui pois yöllä sairauskohtaukseen.

Lauruksella alkoi iltayöstä koskea vatsaan ja kivut pahenivat yötä kohden. Olimme yöllä yhteydessä päivystävään eläinlääkäriin ja lähdössä viemään Laurusta, kun loppu tuli. Lauruksen historian tuntien, ei  päivystyksessäkään olisi ollut muuta tehtävissä kun antaa kivut pois vievä lopullinen piikki. Sunnuntaina päivällä veimme Lauruksen Eviraan avattavaksi, koska haluamme tietää kuolinsyyn.  Vaikka koko kesä on jo mietitty, koska on oikea hetki, tuli tämä kuitenkin näin tapahtuen yllättäin.  Lääkitykseen lisättiin noin kuukausi sitten kortisoni ja sen ansiosta Laurus oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin kesällä ja hölkkäsi pellolla välillä reippaallakin vaihdilla.  Oma epäilys kuolinsyystä on jonkinlainen mahahaavan puhkeaminen, mutta Evirassa se aikanaan selviää.  Laurus ei ole oireillut aikaisemmin mahahaavasta, mutta kortisinin ja kipulääkkeen yhdistelmä lisää mahahaavariskiä.

Vaikka Lauruksen kohdalta päivät olivat jo luetut, on tämä silti suuri järkytys ja suru.  Mikään ei ole kamalampaa kun nähdä koiran kärsivän voimatta auttaa mitenkään. Minkähän takia tällaiset pahat asiat aina tapahtuvat yöllä, jolloin täällä maalla avun saaminen on normaaliakin vaikeampaa.

Ei koskaan tiedä, onko aikaa paljon vai vähän
yhtäkkiä huomaa, se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja korvaamaton
ja kaipuu suuri, sanaton.
Rauhaisaa matkaa Laurus

 

Viimeisin Lauruksesta otettu kuva noin 3 viikkoa sitten

 

Avainsanat:

15 vastausta to “Muistoissamme R’Laurus des Fugues de Saint Alban 12.6.2000 – 10.10.2010”

  1. jaanakin Says:

    Kaikki maailman voimat teille Anne ja Timo!

  2. Sonja Says:

    Voi Ei 😦
    Osanottoni ja voimia!
    Laurus juoksee nyt Petruksen ja Elmerin kanssa ilman kipuja.

    T.Sonja

  3. Päivi Says:

    Osanottomme ja voimia teille!

  4. Mimma Says:

    Osanotot teille Lauruksen poismenon johdosta.

    Minna

  5. Hannele Says:

    Paljon voimia teille ja hyvää matkaa Laurus-iskälle…

  6. Minna Says:

    Osanotot meiltä myös 😦 Voimia ja jaksamista teille!

  7. Tanja Says:

    Osanottoni ja jaksamista.

  8. hopeasuoni Says:

    Voi pientä, osanottoni!

  9. Susanna I. Says:

    Osanotto Lauruksen poismenosta. Voimia teille eteenpäin.

  10. Petti Says:

    Paljon on poissa. Otan osaa.

  11. Titta & Noita Says:

    Lämmin osanotto, voimia! 😦

  12. Caroline Says:

    Osanottoni ja paljon voimia teille!

  13. Heidi Says:

    Osanotot meiltäkin 😦

  14. pikkujalo Says:

    Kiitos kaikille surussamme mukana eläneille.

    Laurus tuli tuhkattuna kotiin jo viikko sitten ja nyt vielä odottelemme tutkimustuloksia Eviralta.

    Päivääkään ei kulu, ettei Laurus jossain vaiheessa tule mieleen, mutta ehkä ajan kanssa helpottaa ja mieleen muistuu enää vain hauskoja muistoja yhteisistä vuosista.

  15. pikkujalo Says:

    Eviralta tuli viimein ruumiinavauksen tulokset.

    Lauruksen kuolinsyy oli akuutti nekrotisoiva bakterielli keuhkotulehdus.

    Muita löydöksia olivat pitkäaikaiset vanhat välilevypullistumat kaula- ja rintarangan alueella sekä koko selän alueella voimakas spondyloodi.

    Välilevypullistumat olivat meille yllätys, koska niitä ei ollut havaittu edes selkäytimen varjoainekuvauksissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: