Archive for heinäkuu 2010

Jälleen lomalla Hyrynsalmella

27.7.2010

Olemme taas jokavuotisella kesälomamatkalla Hyrynsalmella Vuoriniemen lomamökissä tutussa paikassa. Mukana ovat tällä kerralla Biitti, Doyle ja Flaksi.

Tarkoituksena tällä lomalla on erityisesti keskittyä Biitin kanssa metsäjälkeen, Doylen kanssa tottikseen ja Flaksin kanssa leikkiin ja kaikkien kanssa uimiseen ja rentoutumiseen.

Ilmat ovat olleet vähän turhan suotuisat ja sekä kaksi- että nelijalkaiset ovat alkuloman lähinnä laiskotelleet paahtavassa helteessä. Ainoa, jota voi tehdä, on uiminen ja vedestä nauttiminen. Sitä herkkua ei kotona ole tarjolla, joten nautitaan vesileikeistä. Flaksi oppi uimaan heti ja hakee jo mielellään damia sekä käy uimassa myös itsekseen. Biitti ui edelleenkin käsipohjaa ja Doyle on varsinainen uimamaisteri.

Puruhetki

Flaksi rannalla

Flaksin uintinäyte

Mainokset

Biitti steriloitiin tähystys-menetelmällä

16.7.2010

Biitin osalta on jo aikaisemmin päätetty, että sillä tehdään vain yksi pentue. Suurin syy on se, että kyseisestä Pikkujalon B-pentueesta on jo kolmea narttua käytetty jalostukseen ja mahdollisesti pentuja tulee vielä jollekin muulle sisarukselle lisää. Lisäksi kun huushollissa asuu kolme urosta, on juoksujen aika uroksille turhan stressaava. Jos siis yleensäkään koiralla ei enää ole jalostuskäyttöä, on se parempi steriloida/ kastroida.

Päätimme, että sterilointi tapahtuu Biitille mahdollisimman kivuttomalla tavalla eli tähystyksessä. Siinä nartulta poistetaan munasarjat tähystysmenetelmällä ja kohtu jätetään paikoilleen. Kun munasarjoista hormonituotanto loppuu, surkastuu kohtu. Nartulle tulee vain kolme pientä haavaa mahaan ja niihin muutama tikki. Koira on nopeasti leikkauksen jälkeen entisellään. Valitettavasti Suomessa on edelleen vain muutama yksityinen eläinlääkäriasema, jolla näitä tähystysleikkauksia suoritetaan ja hinta on kallis verrattuna vanhaan menetelmään.

Biitille oli varattu aika Apex eläinklinikalta Malmilta. Koira vietiin aamulla klinikalle ja iltapäivällä sieltä soitettiin,että koiran voi hakea. Biitti oli jo tolpillaan ja mahassa oli kolme pientä haavaa, joissa yhteensä 5 tikkiä. Ohjeena oli, että seuraavana päivänä annetaan kipulääkettä ja tarvittaessa antibioottia.

Seuraava päivä oli siis tänään ja Biitti heti aamulla jahtasi sydämensä kyllyydestä lintuja pellolla. Minua harmitti, etten huomannut ottaa sitä taluttimeen, mutten mitenkään älynnyt, että se olisi jo noin hyvässä vedossa alle vuorokausi leikkauksesta. Mistään Biitin käytöksestä ei voinut huomata, että sille olisi tehty mitään operaatiota. Aivan uskomatonta. Mitään kipulääkettä Biitti ei todellakaan tarvinnut. Toitotaan, että haavat eivät tulehdu, jolloin selvitään myös ilman antibioottia.

Tällä kokemuksella voin suositella sterilointia tähystyksellä jokaiselle nartun omistajalle. Toimenpide on jälkeenpäin koiralle kivuton, se toipuu nopeasti ja myös virtsanpidätysongelmia on vähemmän kuin vanhalla menetelmällä.

Buten ja Doylen pentuja pusuttelemassa

14.7.2010

Buten pennut ovat jo kohta luovutusikäisiä ja oli viimeisiä hetkiä päästä niitä ihailemaan.  Olemme tietysti kovasti kiinnostuneita molempien jälkeläisistä ja varsinkin nyt, kun nämä kaksi ovat yhdistelmänä.

Panimme Doylen ja Flaksin autoon ja suhautimme katsomaan pentuja.  Pentue oli aivan ihana ja tasalaatuinen.  Kaikki ryntäsivät pelottommasti katsomaan meitä ja tunkivat syliin. Hetken pentuja ihasteltuamme otimme Flaksin katsomaan serkkuja ja voi että se oli iso verratuna näihin reilut viisi viikkoa nuorempiin kavereihin. Flaksi oli kovasti innoissaan pennuista kun kerrankin oli jotain sitä pienempiä kiusattavia. Täytyi välillä vähän toppuutella Flaksin menoa.

Lopuksi otimme vielä Doylen ihastelemaan Buttea ja lapsiaan, mutta oikeastaan Buten lisäksi Doylea kiinnostivat vain aitauksessa olleet hevoset.

Onneksi emme itse olleet valitsemassa pentua. On nimittäin niin tasaista porukkaa, että olisi tosi vaikea valita omaa.  Pennuissa oli paljon ulkomuodossa myös isän piirteitä ja taisi olla vähän Doylemaisia luonteitakin ;).  Onnea pennuille uusiin koteihin 🙂

Tässä me tönötämme

Flaksi ja pentu

Minä suloinen nappinenä

Onnelliset vanhemmat

Kaikki F-pennut uusissa kodeissa

2.7.2010

Tänään lähti viimeinen pentu uuteen kotiinsa, nyyh. Flaksi jäi katsomaan kaihoten veljen perään. Nyt ei ole enää ikäistä paini- ja leikkiseuraa, mutta onneksi veljet ja sisko käyvät toivottavasti lähes viikottain harkoissa.  Harkkojen jälkeen on kiva painia.

Viimeinen leikki emon ja veljen kanssa pellolla ennen lähtöä

Viimeinen nuuhkaisu kotipihalla. Kohta on uudet tuoksut ja uusi piha.