Archive for kesäkuu 2010

Doyle käyttäytymiskokeessa

2.6.2010

Menimme Doylen kanssa käyttäytymiskokeeseen Orimattilaan. Omat tunnelmat ennen koetta olivat hieman sekavat, koska välillä Doyle tekee perusliikkeet ihan hyvin ja välillä taas se ei ole kuullutkaan mistään seuraamisesta mitään.

No Doyle suoritti parista ensimmäisenä ja seuraaminen alkoi heti huonosti. Doyle haisteli maata, mutta pysyi jotenkuten mukana. Vapaana seuraaminen meni jo hieman paremmin, mutta siinä taas Doyle alkoi ennakoida ja odottaa jättäviä liikkeitä, joten ei mitenkään puhdasta suoritusta sekään. Liikkeestä istumisen Doyle päätti mennä maahan, mutta muuten liike OK. Sitten tuli puhdas liike liikkeestä maahan meno ja luoksetulo, jotka molemmat osuivat ihan nappiin. Lopuksi vielä paikallaolo, josta Doyle nousi istumaan, mutta pystyi paikalla.
Tuomari puhui kauniisti, että suoritus hyväksytään, mutta hieman on vielä harjoiteltava ennen kokeeseen menoa 🙂

Sitten oli vuorossa kaupunkiosuus paikallisen K-marketin parkkipaikalla. Ilta oli aika vilkas ja paikalle osui useampikin häiriökoira, autoja, ihmisiä, hälytysajoneuvoja yms. järjestäjien häiriöiden lisäksi. Doyle selvisi kaupunkiosuudesta täysin puhtain paperein, häiriöt eivät sitä juuri kiinnostaneet.

Lopputuloksena hyväksytty Käyttäytymiskoe ja kilpailukirjaan merkintä BH/Tuomari Esa Nurmo

Seuraaminen vapaana

Tuomarin tuomio

Häiriöpolkupyöräilijä

Doylesta isä

1.6.2010

Kasvattini Pikkujalon Bellybuster eli Butte sai eilen komean poikavaltaisen pentueen 6 urosta ja 2 narttua. Doyle on pentueen isä. Mikähän nyt oikein on, kun on syntynyt todella paljon enemmän uroksia kuin narttuja useille kasvattajille:)

Onnea Heidille ja Butelle ja koko pentueelle.