F-pentue on syntynyt

Synnytys käynnistyi eilen illalla ja ensimmäisenä syntyi suuri uros. Samaa tahtia jatkui viisi seuraavaa pentua, joista viimeinen syntyi aamuyön puolella.

Tämän jälkeen voimakkaat supistukset jatkuivat tuntitolkulla, eikä pentuja vaan enää kuulunut. Vähän vaille neljää yöllä lähdimme päivystävälle eläinlääkärille ja pari tuntia oksitosiinipiikin jälkeen syntyivät vielä yksi uros ja viimeisenä narttu.

Kaikki pennut olivat suuria – muutama yli 600 g – ja kohtu oli niin venynyt, ettei Biitti enää jaksanut ponnistella ilman apua paria viimeistä ulos. Pennut ovat erittäin liikkuvaisia ja ”valmiin” oloisia sekä kauniita.

Varmaan sitä Murphyn lakia on, että kun narttuja oli etukäteen varattu todella paljon, niin syntyi vain yksi, joka sekin jäänee kotiin. Kaikki nartun varanneet joutuvat siis pohtimaan, ottavatko sittenkin uroksen vai yrittävätkö katsoa pentua joltain toiselta kasvattajalta. Otan kuitenkin erikseen vielä varaajiin yhteyttä ja varmistelen asian.

Suuri kiitos Jaanalle, joka tuli apukätilöksi ja hoiti pentuja sen ajan kun kävimme eläinlääkärissä.

Avainsanat:

5 vastausta to “F-pentue on syntynyt”

  1. jaanakin Says:

    Onneksi olkoon ja Äiti-koiralle erityisrapsuja!!!!

    Apukätilön ei paljon penneleitä tarvinnut hoitaa. Istuin ja ihailin 😉

  2. Sonja Says:

    Onnea ihan mahdottomasti!
    Rapsutukset Biitille, seitsemälle veljekselle ja yhdelle neidille 🙂

  3. Caroline Says:

    Paljon onnea Biitille onnistuneesti maailmaalle saattuneista mukuloista! 🙂 toivottaa Caroline ja Kalle

  4. Tanja Says:

    Hurjasti onnea! Aika mahtavia rönttösiä 🙂 Rapsuja Biiti-äipälle.

  5. Titta & Noita Says:

    OnneaOnnea! 🙂 Mammalle ja pikkuisille hyviä vointeja! Ja Noita lähettää terkkuja sisarpuolilleen! 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: