Viime yönä oli meillä pakkasennätys kun elohopea laski -25 C asteeseen. Viime vuosien leutojen talvien jälkeen tämä tuntuu tosi kylmältä, vaikkei mitenkään epätavallisen kylmää olekaan. Pakkasjakso on kestänyt jo reilusti yli kuukauden.
Onneksi beauceronit ovat joka sään kestäviä eikä pakkanen haittaa menoa.
Kävimme Doylen kanssa Lahden ryhmänäyttelyssä. Olimme ilmoittaneet Doylen vähän tuomarin mukaan, mutta tuomari olikin vaihtunut. Näyttelyyn oli ilmoitettu kaikkiaan 13 beussia ja vain yksi koira oli poissa. Oli erikoista, että tuomari ei kelpuuttanut yhtäkään koiraa näin suuresta määrästä ERIn arvoiseksi. 11 koiraa sai punaisen nauhan ja yksi sinisen. Koirat olivat siis tuomarin mielestä hyvin tasalaatuisia.
Erittäin suuri miinus on järjestäjille annettava todella liukkaista lattioista. Yksikään koira ei pystynyt liikkumaan kehässä kunnolla ja moni koira liukastui juoksutettaessa. Myös monella esittäjällä oli hankaluuksia pysyä pystyssä. Olikin aika ihme, että tuomari silti arvostelussaan pystyi arvoimaan myös koirien liikkeitä.
Doyle ensimmäisen kerran näyttelyssä murrasi tuomarille. Murina ei ollut agressiivista, vaan Doylen tapa keskustella. Saa nähdä, että tuleeko tästä jossain vaiheessa vielä ongelma muuten niin avoimen ja vieraista pitävän koiran kanssa.
Oli taas kiva moikata tuttuja.
Joulukuun 18 päivänä lähdimme Uuteen-Seelantiin lomalle ja vaikka loman tarkoituksena eivät olleet koira-asiat, mutta jotain huomioita koiristakin tehtiin. Matkustelimme ympäri sekä pohjois- että eteläsaarta ja kävimme mm. lammaskoiranäytöksessä, jossa haastattelimme lampuria työkoirista. Satuimme myös pari kertaa paikalle kun lampuri siirsi laumaansa koirien avulla ja kyllä se on hienoa katseltavaa. Ammattilaisia ovat sekä lampuri että koiransa. Lemmikkeinä näkyi kaupunkialueilla eniten labradorin- ja kultaisianoutajia sekä muutama pieni seurakoira.
Haastattelemamme lampurin mukaan joka ikinen lampuri käyttää lampaiden käsittelyssä koiria. Koirat ovat pelkästään bordercollieita, joissa on vielä kaksi eri linjaa, katseella ja haukkumalla paimentavia. Katseella paimentavat ovat yleensä mustavalkoisia ja haukkumalla paimentavat mustaruskeita. Meidän silmään nämä työlinjaiset bortsut näyttivät oudoilta, lähes sekarotuisilta, kun on tottunut näkemään kotimaassa pitkäkarvaisia. Lisäksi mustaruskeat olivat selvästi mustavalkoisia suurempia.
Lammaskoiranäytöksessä huomasimme seinällä lammasrotuja esittelevän seinätaulun, jossa oli esitelty myös suomenlammas. Kyselimme asiasta ja lampurin mukaan suomenlammasta on viety 70-luvulla Uuteen-Seelantiin, jossa sitä on jalostuksessa sekoitettu muihin rotuihin. Puhdasta suomenlammasta lampuri sanoi olevan tällä hetkellä Uudessa-Seelannissa joitain tuhansia, joka on häviävän pieni määrä 40 miljoonan lampaan joukossa. Seinätaulusta pisti silmään hauska yksityiskohta rotuesittelystä kun suomenlampaasta mainittiin sen olevan erityisen älykäs lammasrotu.
Itselläni on ollut jotenkin romattinen käsitys paimenkoirista, kuinka ne kirmaavat lampaiden kanssa vapaana pitkin niittyjä. Todellisuudessa työkoirat eivät ole lemmikkejä, vaan ne elelevät suuremman osan aikaa melko karuissa oloissa pienissä ulkotarhoissa ja työtehtäviäkin saattaa olla harvakseltaan. Uudessa-Seelannissa lampailla ei ole mitään petoja uhkana ja kaikki laitumet ovat aidattuja, joten vartioivia paimenia ei tarvita.
Uudessa-Seelannissa on myös valtavia nautakarjoja, muttemme ainakaan nähneet, että niiden siirtelyssä olisi käytetty koiria. Muutaman kerran näimme, kun monisatapäistä nautakarjalaumaa vietiin lypsylle, mutta niitä ajoivat isännät mönkijöillä. Kaikenkaikkiaan oli suorastaan hämmentävää nähdä niin valtavasti eläimiä laitumilla; lehmiä, lampaita, hevosia, saksanhirviä ja alpakoita. Maaseudulla mihin ikinä katsoi, näkyi valtavat määrät lauduneläimiä paitsi luonnonsuojelualueilla. Ilmasto on Uudessa-Seelannissa suosiollinen, eikä eläimille tarvitse rakentaa sisätiloja, vaan ne laiduntavat ympäri vuoden. Koko maa näytti suorastaan tuontantoeläinten paratiisilta verratuna meidän tuotantoeläinten oloihin.
Matka oli erittäin onnistunut ja kiitos Jaanalle, joka mahdollisti matkamme tulemalla joulua viettämään kotiimme ja hoitamaan koiriamme yli kolmeksi viikoksi. Kolmen viikon aikana tänne on tullut oikea talvi.
Lampurin työkalut kulkivat pickupien lavoilla
Katseen voima
Osuimme paikalle kun lammaslaumaa siirrettiin valtatiellä
Koirankuljetusboxi mallia Uusi-Seelanti
Kaupunkilaiskoiratkin kulkivat pickupien lavoilla, joka on yleinen automalli Uudessa-Seelannissa
Uuden-Seelannin lammasrotuja
Joulu ja vuodenvaihde meni matkustellessa ja jäi viime vuoden yhteenvetokin tekemättä, vaan ehtii sitä vieläkin.
Ensin kiitos kaikille kasvattieni omistajille hyvistä kodeista ja yhteistyöstä. Toivotan hyvää alkavaa vuotta 2010 ja onnellisia yhteisiä hetkiä lemmikkienne kanssa tänäkin vuonna.
Viime vuodesta jäi muutamia maininnan arvoisia huippuhetkiä mieleen.
Kasvattini Retu (Pikkujalon Bottom Pair) menestyi todella upeasti erikoisnäyttelyssä ollen VSP. Eikä menestys tähän loppunut, vaan Retu menestyi vielä tosi hyvin maailmannäyttelyssä ja palkittiin sielläkin vara-cacibilla. Retu myös aloitti kilpailemisen PK-haussa ja sai koulutustunnuksen alokasluokassa eikä kaukana ollut avoimen tunnuskaan. Vuosi oli mielestäni oikein onnistunut Elisalle ja Retulle.
Toinen maininnan arvoinen kasvateistani on Butte (Pikkujalon Bellybuster), joka epävirallisessa jalostustarkastuksessa Kirkkonummella sai luonteesta maininnan erinomainen ja ulkomuodosta erinomainen +. Virallisessa jalostustarkastuksessa Butte olisi näillä tuloksilla saavuttanut korkeimman ilman jälkeläisnäyttöä mahdollisen jalostusarvon. Hienoa Heidi ja Butte.
Kolmas hyvin menestynyt oli Riemu (Pikkujalon Bluff), joka parhaillaan on ”vaihto-oppilaana” Ranskassa ja on menestynyt hyvin siellä. Riemulla Kirkkonumella jalostustarkastuksessa luonne-osiosta tuli ”vain” erittäin hyvä, mutta nyt Ranskassa virallisessa jalostustarkastuksessa Riemulla on sekin osuus mennyt läpi erinomaisella tuloksella. Ulkomuodosta Riemu on koko ajan saanut Ranskan näyttelyissä pelkästään erinomaista, joten kaunis Riemu on ranskalaistenkin mielestä. Riemu sai heti alkuvuodesta upean pentueen. Onnea Sonja ja Riemu hienosta vuodesta.
Omista koirista muutama sana. Meidän vanharouva Joyce osallistui alkuvuoden Yliopistollisen eläinsairaalan kipututkimukseen. Kipuiluun saatiin sen verran apua luonnonlääkityksellä (so. kalaöljy), että Joyce saattoi osallistua pariin näyttelyyn, joista erkkarissa tulokseksi veteraaneissa ERI4 ja Karkkilassa sitten koko potti eli VSP ja VET ROP. Joycen näyttelyt on nyt sitten käyty ja Karkkilan tulokseen oli hieno lopettaa.
Laurus on elellyt rauhallista seniorielämää ja saanut akupunktiota ja kipulääkitystä niska- ja selkävaivoihinsa. Normaalielämä sujuu vielä melko hyvin, mutta jos Laurus tekee jotain normaalista poikkeavaa, kipuilu selvästi kasvaa. Lauruksen kanssa elellään päivä kerrallaan koiran ehdoilla.
Biitin kanssa käytiin Ranskassa jalostustarkastuksessa ja sieltä tuloksena saatiin luonteesta erinomainen, mutta harmittavasti ulkomuodosta ”vain” erittäin hyvä. Lisäksi Biitin kanssa on yritetty PK-haussa aloskasluokan tulosta useamman kerran, mutta huonolla menetyksellä johtuen rullailmaisun ongelmista. Tulevana vuonna ehkä siirrytään PK jäljelle (jos rullaongelmia ei saada korjattua) ja tarkoitus on myös tehdä Biitillä pennut.
Ja sitten viimeisenä vaan ei vähäisempänä Doyle, josta on kehittynyt kelpo uros. Doyle kävi parissa näyttelyssä ja erkkarissa (ERI2) ja yksi SERT saatiin kasaan. Kirkkonummen jalostustarkastuksessa saatiin sekä luonteesta että ulkomuodosta arvosana erinomainen. Kuluvana vuonna on tavoitteena aloittaa Doylen kilpailu-ura. Kiitos Petti hienosta koirasta.
Pikkujalon Blogi 