Doyle täyttää vuoden

Doyle ärripurri viettää tänään yksivuotissynttäreitä. Emme vuosi sitten arvanneet, mitä tuleman pitää, kun valisimme tämän pennun. Doyle on peloton, hyvähermoinen ja määrätietoinen nuoren herran alku, joka ei missään tilanteessa epäröi kertoa omaa mielipidettään asioista. Murkkuikä on nyt pahimmillaan ja koira etsii ja kokeilee jatkuvasti rajojaan ja omaa paikkaansa laumassa.

Doyle

Doylen kanssa on kaikki koulutusmetodit pitänyt miettiä uudelleen, koska tämä koira on luonteeltaan hyvin erilainen kuin yksikään toinen beussimme. Viime aikoina olemme keskittyneet lähinnä laumavietin vahvistamiseen ja yhteisen sävelen löytymiseen ja siinä sivussa tehneet pieniä perustottelevaisuusharjoituksia. Onneksi namipalkka vielä toimii. Hakuharjoitukset ovat edelleen talvitauolla, joten maastossa emme ole harjoitelleet sitten syksyn.

Doyle on ollut varsin kiltti pentu, mutta ihan pientä puuhastelua on suoritettu kuten pennulle kuuluukin. Pahimpina menetyksinä on kaksi kaukosäädintä ja kolmen litran punaviinipänikkä, jonka herra näppärästi avasi ja valutti sohvan toppauksiin. Oman kännykkäni pelastin koiran suusta ja muistoksi jäi kännyyn onneksi vain muutama hampaanjälki. Vaatteista ja varsinkin sukista löytyy välillä kymmenen sentin läpimittaisia reikiä, jotka on jauhettu kuin saksilla leikaten irti vaatteesta. Yleensä Doyle on melko harmiton nyhertäjä, joka silppuaa jotain pientä pahvinpalaa omassa nurkassaan.

Doyle

Doylen personal trainer on Biitti, joka huolehtii sekä voima- että nopeusharjoittelusta. Pitkään Biitti oli nopempi, mutta nyt on tilanne alkanut tasaantua. Sen sijaan painiottelut voittaa aina Biitti paremman tekniikan turvin. Molemmille talven kuntoharjoitukset ovat hyödyllisiä, koska hakukoiran perusedellytys on hyvä kunto.

Doyle ja kotiväki toivottaa hyvää syntymäpäivää kaikille Tomeran D-pentueen sisaruksille!

Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: