Tavoitteita ja suunnitelmia alkavalle vuodelle

Hyvää ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2009 kaikille lukijoille.

Kirjaan tähän tulevan vuoden suunnitelmia ja tapahtumia, jotta pitkin vuotta voi vilkuilla, mitä oli suunnitelmissa tehdä.

Vanhojen koirien osalta ei ole tavoitteita, mutta toive, että eläisivät terveinä ja vahtisivat kotia. Joyce kelpuutettiin mukaan koirien kipututkimukseen Yliopistolliseen eläinsairaalaan ja siinä menee toukokuun loppuun. Olisi kiva, jos Joyce voisi elää ilman kipulääkettä, niin voisimme ehkä käydä parissa näyttelyssäkin veteraaneissa (ainakin erkkarissa syyskuussa). Jos muuta ei keksitä, niin akupunktio voisi auttaa Joyceakin lonkkakivuissa. Lauruksen osalta jatketaan akupunktiota, josta tuntuu olevan suurempi apu kuin tulehduskipulääkkeistä.

Biitin kanssa on suunnitelmissa mennä toukokuun lopulla viralliseen jalostustarkastukseen Ranskaan. Sitä ennen kuitenkin lonkkakuvaus uusitaan, jotta nähdään onko C-lonkan löysyys poistunut ja siten arvo parantunut. Jos ei ole, niin Ranskan matka on turha. Muutoin kilpailupuolella on tavoitteena saada henkilöhausta avoimen luokan koulutustunnus, joka vaaditaan muotovalion arvoon. Tietysti se yksi puuttuva sertikin olisi kiva, mutta sillä ei ole kiire ennen käyttötulosta. Löysää puhetta on ollut, että ehkä itse siirryn kilpailemaan myös maastossa Biitin kanssa Timon keskittyessä Doylen ohjaamiseen. Voitaisiin siten joskus tulevaisuudessa päästä molemmat kilpailemaan samaan kisaan. Perheen sisäiset kilpailut on parhaita.

Doylella on tavoitteena saada kuluvan vuoden aikana BH koe suoritettua. Doyle on osoittautunut varsin hyvähermoikseksi, avoimeksi ja määrätietoiseksi pennuksi. Saa nähdä, miten tämän koiran kanssa onnistutaan kun ei pitkään aikaan (tai koskaan) ole ollut näin omapäistä koiraa talossa. Doyle on rakenteeltaan ihan kohtuullinen, mutta mitään näyttelytähteä Doylesta ei taida tulla. Varmaan silti joissain näyttelyissä käydään. Doyle jatkaa harjoituksia hakumetsällä, joka nyt ainakin toistaiseksi on päälaji.

Kasvatuspuolella pentuja ei taida vielä tänä vuonna tulla ainakaan Biitille. Nyt tuntuu, että Biitti astutetaan joko loppuvuodesta –09 tai luultavammin kesällä –10. Jossain vaiheessa suunnittelin yhtä välipentuetta liisatulla nartulla, mutta toistaiseksi ei ole ilmaantunut sopivaa. Toisaalta minulla on jo hoitolavarauksiakin elokuun loppun asti, joten pennutuskaan ei oikein onnistuisi. En halua, että silloin kun talossa on pentuja, olisi samaan aikaan hoitokoiria.

Hoitolaa tulen jatkossakin pitämään kohtuullisen paljon suljettuna. Tämä on tietysti valitettavaa niille asiakkaille, jotka välttämättä haluavat tuoda koiransa meille. Vanhoja asiakkaita pyrin kuitenkin palvelemaan mahdollisuuksien ja jaksamiseni mukaan ja esim. hoitolan Yleistä-sivulla kertomaan jo hyvissä ajoin aukiolotilanteen. Pääsääntöisesti en ota uusia asiakkaita hoitolaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: